torstai 27. syyskuuta 2012

Koti

Koti ei ole minulle paikka, se on enemmänkin mielentila. Saatan olla kotonani missä vaan, mutta toisinaan johonkin asuntoon kotiutuminen on mahdotonta. Oman perheeni talossa en koskaan ollut kotonani ja siksi sieltä oli helppo lähteä pois. Onko se sitten juurettomuutta, ettei kiinny paikkoihin ja seiniin, en tiedä. Yksikään paikka ei ole koskaan ollut minulle niin rakas, ettenkö olisi voinut sieltä lähteä pois. Lähteminen on niin kovin helppoa, kovin houkuttelevaa. Jääminen ei sitten sujukaan niin helposti.

Nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni herännyt tarve kotiutua tähän kaupunkiin, juurtua syvälle näihin kieltämättä kauniisiin maisemiin. Minulla on tarve löytää lapsille paikka, jossa he voivat kasvaa ja toivon mukaan myös kukoistaa, etsiä omaa paikkaansa maailmassa tästä ympäristöstä käsin. Ja sitten aikanaan, kun lapset lähtevät omille tahoilleen, ehkä minäkin taas lähden.

En silti tiedä, uskonko tähän mielikuvaan juurista. Uskonko siihen, että elämässä voisi olla jotain pysyvää. Että voisi pysähtyä, jäädä paikoilleen. Ja onko se edes tarpeen, onko se hyödyllistä tässä maailmassa, jossa muutos on ainoa todella pysyvä asia? Ehkä se selviää minullekin aikanaan. Ehkä se ei selviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti