maanantai 15. lokakuuta 2012

Autoja ja runoja

Auto on käytetty korjaamolla, mutta valitettavasti se ei korjaantunut. Taidan etsiä työpaikan jostain niin läheltä, että voin siirtyä jalankulkijaksi. Mitä takeita nimittäin on siitä, ettei se seuraavakin auto ole ihan yhtä huono kuin tämä? Varallisuuteni kun ei ole merkittävästi lisääntynyt ja halvallahan ei tunnetusti saa hyvää. Tämä pätee tietysti myös korjaamopalveluihin, joissa minun valintakriteerini on viime vuoden aikana ollut hinta. Luulen, että kriteerien tarkistus on paikallaan.

Eilen oli näyttelyn viimeinen päivä. Näyttelyä purkaessamme lueskeli viimeinen kävijä sitä yhtä ainokaista kokonaista runoa, jonka olin näyttelyyn esille laittanut. Hän totesi, että kyllä näitä pitäisi julkaista. Kerroin avuliaasti, että olin toki niitä erinäköisiin kilpailuihin lähettänyt ja kustantamoihinkin tarjonnut. Rouva totesi siihen naurahtaen, että voi teitä nuoria, kun te ette jaksa yrittää riittävän sinnikkäästi. Jätin sitten sanomatta, että taisi siinä papereita lähetellessä yksi kymmenen melko aktiivista (ja toinen mokoma vähemmän aktiivista) vuotta vierähtää vailla mainittavaa menestystä. Jätin sanomatta myös sen, että olen kyllä jo keski-ikäistyvä ihminen, en suinkaan mikään nuori.

Törmäsin muuten näyttelyssä myös kaveriin, joka oli juuri voittanut kirjoituskilpailussa suuren summan rahaa. Jos en ihan väärin ymmärtänyt, tämä miekkonen oli osallistunut ensimmäistä kertaa elämässään kirjoituskilpailuun. Keskustelun jälkeen äitini kysyi, kerroinko kaverille, että kirjoitan itsekin? Siihen en voinut muuta kuin tuhahtaa. Että kerroinko osallistuneeni jotakuinkin joka ikiseen tässä maassa järjestettyyn kirjoituskilpailuun, jopa siihen jonka aiheena oli lehmä? Että kerroinko aloittaneeni tämän rumban 12-vuotiaana ja luovuttaneeni jo? Saattaa olla, että jätin mainitsematta.

Mutta onneksi olen jo ymmärtänyt, ettei kaikessa tarvitse olla paras (tai edes hyvä) voidakseen nauttia siitä. Kirjoittaminen on ilo. Maalaaminen on ilo. Viis siitä, mikä on lopputulos. Mutta se auto kyllä ottaa päähän.

2 kommenttia:

  1. Kirjoituskilpailumenestykseni on ollut ihan yhtä huono, tosin aloitin myöhemmin. Toisaalta, jos minulla olisi lahjoja, olisin aloittanut aiemmin. Jos minulla olisi lahjoja, en toimisi porvarillisessa ammatissa vaan kituuttaisin kirjallista menestystä odottaen.

    VastaaPoista
  2. Mutta eipähän tarvitse keksiä jotain fiksua sanottavaa haastatteluihin, joihin väistämättä joutuisi kirjallisen menestyksen myötä. Että onhan tässä hyviäkin puolia! Sinä saattaisit tietysti keksiä helpostikin fiksua sanottavaa. Minä en keksisi. Paitsi pari tuntia haastattelun jälkeen.

    VastaaPoista