perjantai 5. lokakuuta 2012

Runokaraoke




 Kävin tänään runokaraokessa. Kuva on hämärä, kokeilin vain, saisiko siinä hämyssä minkäänlaista otosta. Ihmisiä en uskaltanut kuvata, joten otin kuvan ihanasta teekupistani. Tee oli hyvää, muilta osin ilta oli minulle aikamoinen koettelemus. Ahdisti, tunsin olevani ihan väärässä paikassa. Tunnen usein olevani väärässä paikassa, tai jotenkin ulkopuolinen. En tiedä, mistä se johtuu. Ehkä yksinkertaisesti olen väärissä paikoissa. Alan hakeutua oikeisiin paikkoihin heti kun tiedän, mitä ne ovat.

Näinä lapsettomina iltoina tunnen itseni ulkopuoliseksi omassakin elämässäni. Maadoitus puuttuu. Luulin, että totun tunteeseen ajan kanssa. En ole tottunut: ensimmäisen illan olen aina tuuliajolla. Seuraavana päivänä jo muistan, mitä on olla jotain muuta kuin äiti. Sitten lapset jo tulevatkin takaisin kotiin ja kaikki on kohdallaan. En tiedä, mitä teen sitten, kun lapset lähtevät kokonaan omille teilleen. Vaikka ehkä minulla on silloin niin paljon harrastuksia, etten ehdi edes huomata sitä. Harrastan ainakin keramiikkaa. Ehkä vähän kirjoittamistakin. Niin ja maalausta. Lenkkeilyä. Kuntosalia. Flamencoa. Kirjapiiriä. Lavatansseja. Voisin opiskellakin vielä jotain. En siis todellakaan ehdi huomata, että lapset lähtevät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti