torstai 7. helmikuuta 2013

Käsipäivää ja kuoriperunoita

Opetin yhtenä iltana poikaani sanomaan käsipäivää. Poika ojensi terhakasti kätensä ja sanoi: "Käsipäivää!". Totesin, että riittää, kun ojentaa käden ja sanoo päivää. Poika ojensi taas hyvin reippaasti töppösensä ja sanoi iloinen hymy kasvoillaan: "Käsipäivää!". Toistimme tätä muutaman kerran, kunnes totesin (mielessäni), että käsille meni tämäkin homma.Tässä on syy, miksi en ole opettaja. Saan ehkä ihmisen oppimaan, mutta vääriä asioita.

Epäonnistuneen opetustuokion muistin, että en ole vielä opettanut lapsiani kuorimaan perunoitakaan. Meillä kun ei koskaan syödä kuoriperunoita. Eikä paljon minkäänlaisia perunoita. Mutta luin jostain lehdestä haastattelun, jossa tiukan näköinen opettaja sanoi, että kyllä vanhempien pitäisi opettaa lapsensa kuorimaan perunansa. Heti iski hirveä syyllisyys. En todellakaan ole opettanut heitä kuorimaan perunoita. Syödäänkö missään edes kuoriperunoita? Mitä ne kumiperunat sitten ovat, joista kaikki aina valittavat? Tuskin on niissä kuorta nähtykään. No, ehkä minä heidät kuitenkin opetan kuorimaan omat pottunsa ja vaikka vierustoverinkin, jos niikseen tulee. Vaihdamme kuitenkin opetuspaikkaa, käsipäivää kun harjoittelimme vessassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti