maanantai 27. toukokuuta 2013

Hajanaisia ajatuksia

Muuttokeiju on kartellut minua. Itse sitä joutuu tässä elämässä aina sen paskaisen työn tekemään, ei siitä mihinkään pääse. Ja onhan sitä tehtykin yhtä ja toista. Asunto muistuttaa varastoa, hyvin epäsiistiä sellaista. En nauti kaaoksesta, mutta siedän sitä koko ajan yhä paremmin. Kahden vilkkaan lapsen äitinä on pakko sietää erinäisiä asioita, kaaos on yksi niistä.

Tohinaa on niin, ettei yölläkään uni tule, mutta silti olen ehtinyt nauttia alkukesän mieltä hellivästä lämmöstä. Tiukan talven aikana kaipasin kesää niin, että kipeää teki. Ja nyt se on täällä: valo, lämpö, hymyilevät ihmiset, kaikissa väreissä hehkuvat kukat, nurmikon tuoksu, vähissä vaatteissa pihalla kirmaavat lapset. Että minä nautin.

Pari päivää takaperin tytär sanoi matkalla hoidosta kotiin, että voisin rutistaa sinut rusinaksi, kun olet niin rakas. Se on soinut mielessäni siitä lähtien. Vaikka välillä on vaikeaa, välillä suorastaan toivotonta, niin näissä hetkissä sitä aina muistaa, kuinka hienoa elämä kuitenkin on. Kuopatonta tietä ei taida kukaan meistä saada, mutta rakkaus tekee matkasta aika paljon tasaisemman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti