tiistai 6. elokuuta 2013

Ei saa hengittää

Jos joku kysyisi minulta, mikä on päivän paras hetki, vastaisin: iltasatu. Silloin kaikki päivän askareet ovat jo ohi ja viereeni käpertyy kaksi väsynyttä pienokaista. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että toisinaan he riehuvat siihen asti, kunnes jompikumpi lyö päänsä seinään ja pääsemme viimein aloittamaan sadun. Joskus se onnistuu helpomminkin.

Luen mielelläni. Ääneen tai itsekseni, sillä ei ole väliä. Vanhemmuudessa on sellaisiakin asioita, jotka ovat vastenmielisiä, mutta iltasadun lukeminen ei ole sitä koskaan. Joskus käy niin, että lapset jo nukahtavat ja minä vain jatkan lukemista, koska kirjassa on mielenkiintoinen kohta kesken.

Eilen lapset eivät nukahtaneet iltasatuun. Lukemisen jälkeen poika työnsi poskensa aivan kiinni kasvoihini (nukumme perhepedissä). Luulin hänen jo nukahtaneen, kun hän yllättäen sanoi: "Älä nuku sillai". Kysyin: "Millai?". Poika vastasi: "No sillai että hengität".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti