perjantai 9. elokuuta 2013

Joku, johon nojata

Minä en usko enkeleihin. Mutta aina joskus minä toivon, että meillä jokaisella sellainen olisi. Että olisi joku, johon nojata hetki juuri silloin, kun ei itse jaksa.

 
 
Elämässä tulee hetkiä, jolloin tuntee itsensä niin epäkelvoksi, ettei siitä tahdo päästä eteenpäin. Näitä hetkiä on nyt ollut riittämiin. Näin se elämä heittelee, vasta hetki sittenhän hehkutin hyvää mieltäni, mutta jo silloin oli ikäviä aavistuksia ilmassa. Parin vuoden päästä tämäkin ajanjakso naurattaa tai jos ei naurata, niin ei ainakaan itketä. Mutta se tieto ei auta nyt, kun yrittää selvitä jotenkin päivästä toiseen ja uusi päivä on aina edellistä huonompi.

Tiedän kyllä kokemuksesta, että ennemmin tai myöhemmin tulee myös se parempi päivä. Että joskus vielä tulee loistaviakin päiviä, päiviä joiden muistoa vaalii läpi elämänsä.

Nämä päivät ovat kuitenkin sellaisia, joista ei pitäisi kirjoittaa yhtäkään sanaa. Kaikkea ei kannata dokumentoida. Muisti on armollinen, minun muistini varsinkin, koska olen aika lähellä dementikon tasoa. Unohdan helposti, kun vain annan itseni unohtaa. Blogi jääköön siis toistaiseksi pienelle tauolle. Tavataan taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti