sunnuntai 25. elokuuta 2013

Juhlaviikonloppu

Tässä viikonlopun aikana on tullut juhlittua kahdetkin synttärit. En tiedä, johtuuko juhlimisesta vai mistä, mutta tunnen itseni taas vaihteeksi ihan kelvolliseksi ihmiseksi. Näyttävät nuo lapsetkin minun seurassani viihtyvän, vaikka silloin tällöin sitä epäilenkin. Ja toisaalta, vaikka eivät viihtyisikään, niin jumissa ovat tässä perheessä.

Kävin eilen illalla läpi Viita-Akatemian aikaisia harjoituksia. Harmitti, kun en ollut laittanut ylös, mitä tehtäviä olin milloinkin kirjoittanut. Jotkut kirjoituksista olivat niin outoja, että olisi ollut kiva tietää tehtävänanto. Mutta ei voi mitään. Innostuin muokkaamaan paria tekstiä ja ilmeisesti sen innoittamana pyörittelin aamuyön tunteina päässäni paria runoa. Miten kivaa se onkaan pitkän tauon jälkeen. Tai no toki olisi mukavampi nukkua ne aamuyön tunnit, mutta jos ei kuitenkaan nuku, niin voi sitten ainakin käyttää ajan johonkin hyödylliseen. Runojen kirjoittelu ei varmasti kaikkien mielestä ole hyödyllistä, mutta minun mielestäni se on. Ehkä yksi niitä kaikkein hyödyllisimpiä asioita, joihin aikansa voi ylipäänsä käyttää.

Kotityöt ovat tekemättä, mutta saavat ollakin. Lapsia ei pöly häiritse ja myönnettäköön, ei se häiritse minuakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti