lauantai 17. elokuuta 2013

Puolensa ja puolensa

Täytyisi ehkä tarkistaa, montako kertaa olen viimeisen puolen vuoden aikana kirjoittanut parisuhteesta tai rakkaudesta. Hiukan alkaa tuntua siltä, että liian monta. Mutta yhden vielä kirjoitan, koska tämä aihe nyt väkisinkin on mielessä. On siellä mielessä paljon muutakin, mutta enimmäkseen sontaa.

Voin parisuhteissa huonosti. Ei mitään väliä, kenen kanssa seurustelen ja kuinka ihana se toinen ihminen on. Minä voin huonosti. Nautin kyllä siitä, että lähellä on joku rakas, en minä sitä. Mutta minä myös ahdistun siitä. Siitä, että lähellä on joku. En ymmärrä mistä se johtuu. Miksi parisuhteessa alkaa tuntua siltä, että elämä ei ole minun käsissäni? Etten minä hallitse asioita siinä määrin kuin haluaisin hallita? Ja miksi ihmeessä minun pitäisi kaikkea hallita?

Vika ei ole miehissä, sen olen jo oppinut. Vika on minussa, oman pääni sisässä. Tai en minä sitä ehkä viaksi kutsuisi. Se on jokin asia, joka minun on itseni kanssa käytävä läpi, ennen kuin kannattaa edes vilkaista yhtäkään miestä. Siitä saattaa tulla pitkä tie, mutta jos joskus kuvittelen kykeneväni parisuhteeseen, niin eiköhän se ole käytävä. Askel kerrallaan. Töppöstä toisen eteen vaan.

Tai sitten on niin, että minä olen niitä ihmisiä, joiden ei pitäisi olla parisuhteessa. En voi väittää olevani onneton yksin. Minä nautin omasta seurastani, siitä että voin elää juuri niin kuin itse haluan. Hiljaisista hetkistä, jolloin kukaan ei tarvitse minua. Mutta on minussa toinenkin puoli, se puoli joka kaipaa läheisyyttä, rakastetuksi tulemista, sitä että saisi rakastaa. Aika näyttää, kumpi puoli voittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti