perjantai 30. elokuuta 2013

Tarkkuuspuuska

Viime aikoina olen ollut hutilus. Nyt siis muutama huomautus viitaten aiempiin teksteihin.

Aina ei jaksa kukkia on Raija Nokkalan taulu. Mielettömän upea teos. Muutkin taiteilijan työt ovat hienoja, kannattaa tutustua.

Tanja Lintusen Huomenna rakastan vähemmän oli ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Raskaasta aiheesta huolimatta kirjassa oli myös huumoria, joka teki lukukokemuksesta astetta kevyemmän kuin etukäteen ounastelin. Erityisesti kirjasta jäi mieleen kirjailijan kaunis tapa käyttää kieltä. Olisin mielelläni laittanut tähän jonkun pätkän esimerkiksi, mutta tulin palauttaneeksi kirjan jo kirjastoon.

Tässä myös toinen lukuelämys, josta en kyllä aiemmin ole mitään maininnut: Käsi jota kerran pitelin. Valitsin kirjan nimen perusteella. Kirjailija on Maggie O´Farrel. Kirja kertoo rinnakkain kahta eri tarinaa, jotka lopussa nivoutuvat yhteen hienosti. Minulla meni aika pitkään, ennen kuin hoksasin yhteyden. Se on aina hyvä juttu. Suosittelen tätäkin.

Tällä kertaa ei muuta. Sain vain hetkellisen tarkkuuspuuskan. Tämä ei tule toistumaan.

PS. Sittenkin vielä muuta. Elämässä on viime viikkoina ollut maaninen pohjavire, siitä johtuu myös normaalia tiheämpi blogin päivittäminen. Maanisuus on seurausta unen puutteesta, olemme valvoneet vatsataudin ja yskän takia. Hyvin suurella todennäköisyydellä valvomme vielä ainakin pari viikkoa, riippuen täysin sairastuneiden määrästä. Mutta tämäkin loppunee (onko tuo oikea sana??) aikanaan ja palaan takaisin silloin tällöin harvakseltaan (jos silloinkaan) päivittämiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti