maanantai 19. elokuuta 2013

Viikonloppu

Siivosin. Vein pojan vanhan pyörän toiselle yksinhuoltajaperheelle. Kävin ostamassa tulevan viikon ruokatarvikkeet. Pesin pyykkiä. Kuuntelin 60-luvun iskelmiä. Itkin (ei kannattaisi kuunnella 60-luvun iskelmiä). Kävin lenkillä (terve sielu terveessä ruumiissa, tai niinhän sitä luulisi). Seurasin käpyä kantavaa oravaa ja mietin, johtuiko oravan sekavuus minun häiritsevästä läsnäolostani vai siitä, että se oli hukannut pesänsä. Olin onnellinen. Olin surullinen. Ikävöin lapsia. Lasten palattua isältään kuuntelin heidän kiukutteluaan. Mietin, miksi olinkaan heitä ikävöinyt. Lasten tyynnyttyä teimme tortilloja (joista tuli liian tulisia) ja suklaabanaani-paistosta (josta tuli pahaa). Ja sitten aloimme laskeutua arkeen.

Normaali lapseton viikonloppu siis. Yksi poikkeus kuitenkin oli. Minä myös kirjoitin. Enkä puhu nyt näistä arkijorinoistani, vaan kirjoitin ihan muuta. Innolla ihan muuta.

Reilut kaksi vuotta sitten osallistuin kirjoituskilpailuun, jossa en päässyt palkintosijoille, mutta tekstini kuitenkin julkaistiin siellä parhaimmiston joukossa. Sain lahjaksi kasan meikkisiveltimiä, joita en ole käyttänyt. Tuskin koskaan käytänkään. Sen jälkeen en ole kirjoittanut juuri mitään. Jonkun kerran olen aloitellut runojen kirjoittamista, mutta aina se on tyssähtänyt melko lailla alkuunsa. Kirjoittamisen palo on vain hävinnyt, enkä ole löytänyt sitä enää. Se on tuntunut hassulta kaiken sen vuosikausien lähes maanisen kirjoittamisen ja käsikirjoitusten lähettelyn jälkeen.

Nyt aloitin kuitenkin uutta tarinaa. Tämä tarina tulee lähelle, paljon lähemmäksi kuin yksikään kirjoittamani tarina koskaan. Olen kaihtanut sen kirjoittamista. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että juuri tämä tarina minun on kirjoitettava, että tämä on se tulppa, joka estää kaiken muun kirjoittamisen. Voin olla väärässäkin, usein olen. Mutta olipa niin tai näin, tuntuu hyvältä kirjoittaa.

2 kommenttia:

  1. Toivotaan, että kirjoitusinto säilyy. Mutta muistathan, että aina ei tarvitse jäädä odottelemaan sitä intoa, joskus voi kirjoittaa sitä ilmankin (minä paraskin puhuja..). Sinun tekstejäsi on ilo lukea, niin että odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. t. Erja

    VastaaPoista
  2. No, katsotaan nyt pääsenkö alkua pidemmälle :)
    Kai sitä voisi ilman intoakin kirjoittaa, mutta minä en oikein ole sellainen, että saisin mitään aikaan ilman sitä intoa. Tai ainakin pitäisi olla halua kirjoittaa, sitäkään ei ole viime vuosina oikein ollut. Paitsi välillä hyvin pätkittäin. Hyvin, hyvin pätkittäin..

    VastaaPoista