sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Rakkaudesta

Jos sattuu käymään niin, että kahdenkymmenen heterovuoden jälkeen rakastuu naiseen, ei kannata odottaa lähipiiriltä pelkästään varauksetonta hyväksyntää. Epäilemättä useimmissa suvuissa tilanne aiheuttaa vähintäänkin hämmennystä ja kummallisia kysymyksiä.

Ja miksipä ei aiheuttaisi. Eivät omatkaan ajatukset alussa niin selkeitä olleet. Muistan jopa ajatelleeni, että naiseen ihastuminen on vain oman harhaisen mieleni tekemä temppu, jolla vältän kohtaamasta lukuisia miehiin liittyviä ongelmiani. Taisin tämän sanoa ääneenkin, olisikohan ollut ihan ensimmäisillä treffeillä. Tai toisilla. Joka tapauksessa niin alussa, että treffit olisivat hyvinkin voineet jäädä viimeisiksi. Onneksi eivät jääneet, mutta siitä ei ole minua kiittäminen. Kaikenlaista typerää olen sen jälkeenkin päästänyt suustani, mutta itseäni on suuresti helpottanut se, että rakkaani on sietänyt epävarmuuden ja hämmennyksen, jota silloin alussa ehkä väistämättä tunsin. Se hämmennys hävisi lopulta hyvin nopeasti.

Sukukin on sopeutunut. Ja miksipä eivät olisi. Epäilemättä he näkevät, että minä olen onnellinen ja jos jotain, niin onnea he minulle toivovat. Niin kuin kuka tahansa toivoo läheiselleen. Toki osalla heistä on edelleen omistani ajatuksistani poikkeava näkemys naisparin elämästä, mutta heillä on oikeus omiin näkemyksiinsä. Elämä on paljon mielenkiintoisempaa, kun ihan kaikesta ei olla samaa mieltä.

Rakkaus on lahja, jonka sisältöön ei itse voi vaikuttaa, vaikka kuinka toivoisi. Ja hyvä niin. Näin ihastuttavaa lahjaa en olisi osannut itse edes toivoa.



2 kommenttia:

  1. Tyttäreni rakastaa naista, tai he ovat nyt eronneet, niin nuorille usein käy. Onnea sinulle, hienoa että on rakkautta.

    VastaaPoista