sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Aika tavis

Kävin läpi tiliotteitani. En ole tehnyt sitä sen jälkeen, kun ne lakkasivat tippumasta postilaatikkoon. No, myönnettäköön heti, etten minä niitä juuri katsellut sitä ennenkään. Mutta nyt katsoin. Tekisi mieli sanoa, että hämmästyin, mutta en hämmästynyt. Ei siellä mitään ihmeellistä ollut.

Turhia rahareikiä minä sieltä etsin. Olen nyt ollut kaksi viikkoa osittaisella hoitovapaalla. Mikä on toistaiseksi tarkoittanut sitä, että olen ollut töissä lähes yhtä paljon kuin ennenkin, mutta vähemmällä rahalla. Toki ylityötunteja on sitten kertynyt. Tili on sen verran pieni, että valintoja täytyy jatkossa tehdä aika paljon enemmän kuin ennen, vaikka emme me ennenkään ole leveästi eläneet. Mutta ei ole kuitenkaan tarvinnut miettiä, onko lapsilla varaa harrastaa tai onko joka päiväksi ruokaa. Emme aio niitä asioita miettiä jatkossakaan, mutta paljon muusta on tingittävä, että nämä perusasiat myös pysyvät itsestäänselvyyksinä.

Jos jotain olen päättänyt, niin sen, etten jatka huono-osaisuuden ketjua omalta osaltani. Lapseni saavat harrastaa, mitä haluavat, se raha tulee sitten ihan mistä tahansa. Lapsilla on sellaiset vaatteet, että niillä kehtaa mennä mihin vaan, heillä on joka päivä ruokaa ja koti, johon voi tuoda kavereita. Enkä tarkoita nyt vain kotia ulkoisessa mielessä, vaan kotia, jossa kukaan ei riehu humalassa, jossa kukaan ei saa turpaansa, jossa jokainen voi nukkua yönsä pelkäämättä. Kotia, johon voi tuoda kaverin miettimättä, missä kunnossa aikuiset sattuvat tällä kertaa olemaan. Sellaista tavallista elämää, siihen minä pyrin. Välillä se tuntuu mahdottomalta tavoittaa, mutta toisaalta, lähtökohtiin nähden asiat ovat aika tavalla jo mallillaan.

Pieni perheemme on minun mielestäni aika tavis. Olen ylpeä siitä. Se kun ei ole ollut itsestäänselvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti