keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pilvisiä kesäaamuja

Katselin aamulla töihin ajaessani ympärillä vaihtuvia peltoja ja ajattelin, että on onni olla elossa kesäisenä (pilvisenä ja tuulisena) aamuna, katsella ohi vilahtavia peltoja ja olla matkalla töihin. Uusi työ on ollut iso ilo, vaikka toki siinäkin omat hankaluutensa ja mutkansa on. Ei sellaista työtä olekaan, jossa ei jokin kohta tökkisi. Tai ehkä on, mutta tuskin sosiaalialalla. Mutta kaikkinensa kuitenkin, vaikka pelkäsin muutosta, niin parempaan tässä on menty. Niin se yleensä kuitenkin menee. Vaikka isojakin muutoksia tekisi ja vaikka menisi vähän pieleenkin, niin harvoin sitä vanhaan kaipaa. Tai ehkä joku kaipaa, mutta minä en yleensä.

Viime aikoina on tullut mietittyä parisuhteita pitkään ja perusteellisesti. Suhteen päättyminen tuppaa yleensäkin sitä aiheuttamaan, mutta ehkä nyt erityisesti. Minä en tästä nuorru ja markkina-arvo laskee kiihtyvällä vauhdilla koko ajan. Niinhän tässä käy, että kiikkustuolissa istun yksin ja saan syyttää siitä pelkästään itseäni. Välillä uskottelen itselleni, että juuri sitä minä haluankin. Olla yksin, itsenäinen (ja itsepäinen), huolehtia omista ja vain omista asioistani. Siinä on tietty houkutus. Helpompaa se on, eittämättä, olla yksin kuin kaksin.

Ja silti. Vaikka kuinka saan itseni välillä uskomaan siihen, että olen täydempi, ehyempi ja kaikin puolin parempi (tai ainakin siedettävämpi) ihminen ilman parisuhdetta, niin jostain se aina tulee: ikävä toisen syliin, kaipuu olla rakastettu. Siitä ei tahdo päästä eroon, vaikka tekisi mitä.

Kaikkea ei voi saada, sen minä kyllä tiedän jo. Mutta minkäs teet. Toisen kanssa ei osaa olla, yksinkään ei ole täysin tyytyväinen. Mutta ehkä se riittää, että pilvisenäkin kesäaamuna on kuitenkin hyvä olla itsensä kanssa, vaikka se olisikin sitten kaikki, mihin tässä elämässä pystyy. Eikö sekin ole jo paljon?

2 kommenttia:

  1. Älähän nyt nuori ihminen sentään tuomitse itseäsi ikuiseen parisuhteettomuuteen! :)

    Olen sinua melkein kymmenen vuotta vanhempi, sinkku, lapseton. Tässä reippaan vuoden verran olen tapaillut miehiä - netti on toimiva apuväline siihen - ja kaikenlaisia kivoja tyyppejä on tullut kohdattua; ei kuitenkaan vielä sitä miestä, joka saisi sydämen heittämään volttia.

    En kuitenkaan tosiaankaan ole sillä mielellä, että tulisin pidemmän päälle elämään yksin. Älä sinäkään! :)

    VastaaPoista
  2. Niin, ei tulevasta tietysti koskaan tiedä, ei pidä manata asioita, joita ei välttämättä koskaan tapahdu. :) Mutta välillä meinaa uskoa hiipua näihin parisuhteisiin. Minulla on ollut onni törmätä ihaniin ihmisiin, mutta siltikään en osaa heidän kanssaan elää. Mutta ehkä se oikea ei ole vain tullut vastaan. Tiedä häntä. Mutta onnea matkaan sinulle siellä nettiviidakossa, minäkin sieltä aikoinaan löysin aviomieheni, nyt tosin jo entisen!

    VastaaPoista