torstai 21. elokuuta 2014

Kriisejä

Sanoin tässä yhtenä päivänä, että minulla on pieni ikäkriisi. Se ei ollut totta. Minulla on iso ikäkriisi. Minulla on myös suuri parisuhdekriisi (mutta ei parisuhdetta) ja nämä kaksi asiaa liittynevät jollain tavoin toisiinsa. Olen pohdiskellut jollekin parisuhdeleirille menoa itsekseni, koska tässä elämässä en onnistu pääsemään sellaiselle yhdenkään kumppanin kanssa. Niin tehokkaaksi olen suhteissani tullut, että leiri pitäisi ymmärtää varata ennen parisuhteen alkamista, muuten sinne ei ehdi ennen kuin suhde on ohi. Olen kyllä miettinyt, että pyytäisin leirille jonkun entisistä kumppaneistani, mutta hiukan tuntuu siltä, ettei se ole parhaita ideoitani.

Kriiseilen minä muutakin kuin parisuhdetta. Esimerkiksi sitä, etten ole saanut elämässäni mitään aikaan. Itse asiassa olen kyllä saanut aikaan kaiken, mitä olen halunnut, mutta ihan toisella tavalla kuin olen halunnut. Ei luulisi olevan väliä, mutta näyttää olevan. Sitäpaitsi olen alkanut pohtia, olenko alunperinkään halunnut oikeita asioita. Kriiseilen myös sitä, etten ole kasvanut ihmisenä sitten teinivuosien juuri lainkaan, ja puhun nyt lähinnä henkisestä kehityksestä. Kyllä minä muilla tavoin olen kasvanut ja sitäkin tuskailen. Tytär kysyi tässä yhtenä päivänä kasvaako äiti vielä ja totuuden nimessä oli vastattava, että hyvin suurella todennäköisyydellä kasvaa. Pituutta tuskin kuitenkaan on luvassa.

En pidä ikäkriiseistä. Olen kuitenkin päätellyt, että epäilemättä asiat ovat tällä hetkellä aika hyvin, koska ehdin murehtimaan näitä kaikkia typeryyksiä. Tähän asti elämä on vienyt voimat sen verran tehokkaasti, ettei millään muulla kuin arjen pyörittämisellä ole ollut suurtakaan merkitystä. Olisiko elämä käynyt peräti liian helpoksi? Vai onko kenties vain tullut aika katsoa peiliin ja todeta, että tuolle tyypille on tehtävä jotain?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti