sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Mukava äiti

Kysyin kerran tyttäreltäni, onko meillä hänen mielestään mukava koti. Hän vastasi, ettei tiedä. Ja lisäsi sitten: "On meillä ainakin mukava äiti". Olin onnesta sykkyrällä. Nämä (harvinaiset) kommentit eivät muuten tuntuisi ollenkaan niin ihanilta, ellei useimmiten kuulisi olevansa maailman typerin ja idioottimaisin äiti. Mutta yksikin "mukava äiti" peittää alleen tuhat "tyhmää äitiä". Niin se vain on.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Trigonometriaa

Näin blogiunta. Olikin ensimmäinen kerta. Toki olen voinut nähdä blogiunia vaikka joka yö, mutta tämä on ensimmäinen, jonka muistan.

Unessa olin ilmoittautunut trigonometrian kurssille. Blogissa puhisin, että taidan jättää kurssin kesken heti alkuunsa, kun se on niin vaikea enkä ymmärrä mitään. Joku nainen oli kommentoinut kirjoitustani, että ei kannata jättää kurssia kesken vain siksi, että trigonometria on vaikeaa. Sen nimittäin kuuluukin olla vaikeaa. Nainen oli paikkakunnalta nimeltä Kendeley, mikä ei äkkisiltään viittaa kovin suomalaiseen ympäristöön, mutta sujuvaa suomea hän kirjoitti. Tietysti hän saattoi olla suomalainen ulkomailla tai sitten joku, joka oli halunnut opetella jotain vaikeaa ja oli opetellut Suomen kielen.

Herätessäni mietin, onko mitään trigonometriaa olemassakaan. Ajattelin, että jonnekin matematiikan suuntaan se ehkä viittaa, jos ylipäänsä on olemassa. Sitten tuli hiukan mieleen jotain mielikuvia koulusta. Saattaa olla, että olen jopa asiaa joskus yrittänyt opetella. Kurssille ei ehkä silti kannata mennä, eikä suoraan sanottuna kyllä voisi vähempää kiinnostaa. Mieluummin menisin kurssille: virkkaa päiväpeitto pajunoksista tai tee itse piikkimattosi.

Kendeley minun pitää tarkistaa. Ehkä sekin on oikeasti olemassa.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Paloja

Minulta kysytään aina silloin tällöin, olenko kirjoittanut jotain. Vastaan, että en ole. Enkä ole. Kirjoittajakoulun jälkeen en ole kirjoittanut oikeastaan juuri mitään, en ainakaan mitään maininnan arvoista. Opinnoilla oli (jos oikein muistan) alunperin tarkoitus lisätä omaa kirjoittamista, mutta toisin kävi. Ryhmässä oli kirjoittajia, joilla oli sekä kirjoittamisen lahja että valtava palo tuottaa tekstiä. Minulta se palo hävisi siinä opintojen aikana. Siinä huomasi, että keskinkertaisia tekstejä on jo maailma pullollaan, metsää ei kannata enempää tuhlata siihen puuhaan. Minunkin kaappini ovat täynnä tekstejä vuosien varrelta, enkä lue niitä koskaan. Ne ovat tylsiä, jos ihan totta puhutaan.

En pidä pahana sitä, että se palo hävisi. Kaipasin kirjoittamista jonkin aikaa, mutta sen tilalle tuli muuta, niin kuin elämässä usein käy. En enää haaveile kirjailijan elämästä, se haave kuului aikaan, jolloin kaikki muukin oli toisin. Haaveilen kyllä edelleen toisenlaisesta tavasta ansaita toimeentuloni, mutta se ei liity enää millään tavalla kirjoittamiseen.

Olen ajatellut, että joku päivä tuhoan vanhat tekstini. Turhaan täyttävät kaappeja. En joka tapauksessa halua, että perilliseni joutuvat niitä joskus kantamaan roskiin, kun kerran voin tehdä sen itsekin. Mutta kyllä minä ne käyn läpi vielä ennen sitä. Heitän hyvästit. Muistelen hetken sitä innosta hehkuvaa, vasta äidiksi tullutta naista, joka uskoi asioihin, joihin minä en enää usko. Naista, jonka tie näytti suoralta ja turvalliselta ensimmäistä kertaa tässä elämässä.

Kirjoittamisen palon katoaminen ei tuota tuskaa. Mutta se kaikki muu, se kaikki, mikä niihin aikoihin liittyy, se tekee vieläkin kipeää. Niin sen pitääkin tehdä. Koska sitten ehkä myös muistaa, miten vähän ihminen lopulta ymmärtää, miten suuria ratkaisuja on valmis tekemään tietämättä yhtään, mitä niillä ratkaisuilla aiheuttaa itselleen ja toisille. Ehkä se kipu auttaa seuraavassa käännekohdassa pysähtymään ajoissa, miettimään asioita silloin, kun miettimiseen vielä on mahdollisuus.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Käskyjä

Kävin lounaalla paikallisessa pikaruokapaikassa. Istuin lasten leikkipaikan vieressä, en kyllä ymmärrä miksi. Kun kerrankin saisi syödä rauhassa suhteellisen hiljaisessa ympäristössä, minä pakkaudun siihen ravintolan ainoaan meluisaan kohtaan. Ei kyllä järki paljon päätä pakota. No, oli miten oli, satuin kuulemaan mieleeni painuneen käskyn. Eräs äiti sanoi lapselleen: "Pentti (nimi muutettu), et sitten tee siellä (pallomeressä) mitään!". Minusta käsky oli niin älyvapaa, että meinasin käydä kysymässä, mitä äiti sillä tarkoitti. Mitä Pentti ei saa tehdä? Seisoa? Istua? Olla hiljaa? Metelöidä? Miten voi ylipäänsä olla tekemättä mitään? Tietääkö Pentti kenties (koska siitä on keskusteltu kotona), mitä äidin "älä tee mitään" tarkoittaa? Kaveria ei saa vetää turpaan? Ei saa sylkeä, kirota, heitellä palloja toisten silmille?

En kuitenkaan kysynyt mitään. Yhtä älyttömiä käskyjä minäkin annan lapsilleni. Ilmankos eivät tottele.