perjantai 26. syyskuuta 2014

Trigonometriaa

Näin blogiunta. Olikin ensimmäinen kerta. Toki olen voinut nähdä blogiunia vaikka joka yö, mutta tämä on ensimmäinen, jonka muistan.

Unessa olin ilmoittautunut trigonometrian kurssille. Blogissa puhisin, että taidan jättää kurssin kesken heti alkuunsa, kun se on niin vaikea enkä ymmärrä mitään. Joku nainen oli kommentoinut kirjoitustani, että ei kannata jättää kurssia kesken vain siksi, että trigonometria on vaikeaa. Sen nimittäin kuuluukin olla vaikeaa. Nainen oli paikkakunnalta nimeltä Kendeley, mikä ei äkkisiltään viittaa kovin suomalaiseen ympäristöön, mutta sujuvaa suomea hän kirjoitti. Tietysti hän saattoi olla suomalainen ulkomailla tai sitten joku, joka oli halunnut opetella jotain vaikeaa ja oli opetellut Suomen kielen.

Herätessäni mietin, onko mitään trigonometriaa olemassakaan. Ajattelin, että jonnekin matematiikan suuntaan se ehkä viittaa, jos ylipäänsä on olemassa. Sitten tuli hiukan mieleen jotain mielikuvia koulusta. Saattaa olla, että olen jopa asiaa joskus yrittänyt opetella. Kurssille ei ehkä silti kannata mennä, eikä suoraan sanottuna kyllä voisi vähempää kiinnostaa. Mieluummin menisin kurssille: virkkaa päiväpeitto pajunoksista tai tee itse piikkimattosi.

Kendeley minun pitää tarkistaa. Ehkä sekin on oikeasti olemassa.

2 kommenttia:

  1. Kendeley kuulostaa aika hienolta paikalta, jos se ei ole olemassa, niin sen pitäisi olla.

    t. suomalainen ulkomailla, mutta joka ei ole koskaan halunnut oppia mitään vaikeaa tahallaan

    VastaaPoista
  2. Googlasin Kendeleyn, mutta en löytänyt mitään. Se oikeastaan harmitti minua vähän. Tytär päätti tänä aamuna haluta isona kahvilaan töihin. Ehkä hän voi perustaa kahvilan, jonka nimi on Kendeley.

    VastaaPoista