keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tuli ja meni

Kirjoittelin ihan hiljaittain ikäkriisistäni. Olisiko ollut elokuuta tai jotain niillä main. Tässä yhtenä sateisen harmaana päivänä havahduin siihen, ettei minulla enää mitään kriisiä ole. Kappas vaan. En tiedä, mitä sille tapahtui. Toki välillä ärsyttää juuri nämä väärissä paikoissa kasvavat (alati lisääntyvät) karvat tai se, että tissejä ei saa edes liiveillä hilattua sinne, missä ne alunperin ovat olleet. Mutta jos näitä pieniä kauneusvirheitä (kirjoitin ensin kauheusvirheitä) ei oteta lukuun, on tämä ikä mitä mainioin.

Mitään erityistä ei tarvitse enää tehdä, mihinkään ei tarvitse pyrkiä. On työ ja perhe, koti ja (nykivä) auto. Kunnianhimottomana ihmisenä voin vain lepäillä laakereilleni koko loppuelämän, jos siltä tuntuu. Siis sen ajan, mikä nyt jää ansiotyöltä, kotityöltä ja ajatustyöltä. Tai ajatustyötä voi tietysti tehdä siinä lepäillessäkin. Että eipä tässä juuri valittamista ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti