lauantai 15. marraskuuta 2014

Ihan hiljaa ja varovasti

Sanon nyt ihan hiljaa ja varovasti, sillä tavalla, etten ihan täysin oikeasti mitään sanokaan, että elämä on aika ihanaa. On ihan hirveän pelottavaa sanoa niin, koska sitten aina sattuu jotain. Siksi en nyt ihan kokonaan sano, tai en ainakaan ole täysin tosissani. Mutta sitä se on. Ihanaa.

Ja miksi se on ihanaa? Ei siksi, että elämässä olisi jotain uutta ja ihmeellistä. Vaan juuri siksi, ettei ole. Että arki menee omalla painollaan, työ sujuu, eikä ole suuria murheita tai huolia. Juuri siksi se on ihanaa. Että illan hämärinä hetkinä kynttilänvaloa katsoessaan tajuaa, kuinka kaunista kaikki on. Ettei mikään murheen musta möykky peitä sitä valoa ja ymmärrystä siitä, kuinka paljon ympärillä on asioita, joista olla kiitollinen. Siksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti