tiistai 11. marraskuuta 2014

Rakkaudesta (taas kerran)

Olen tässä viime aikoina miettinyt rakkausasioita. Kun jotainhan ihmisen pitää miettiä. Äkkiä kuvittelisi, että kaikki nämä arjen askareet riittäisivät mietinnän aiheeksi, mutta eihän se niin mene. Joka ilta on ainakin vartti lasten nukahtaminen jälkeen ylimääräistä aikaa ennen kuin simahdan itse. Ja automatkat töihin ja takaisin, ne vasta ovatkin otollisia rakkausasioiden miettimiseen. Varsinkin kun siinä samalla kuuntelee Juha Tapion herkkiä sanoituksia tai jotain muuta aiheeseen sopivaa.

Yhteenveto-luonteisesti voisin sanoa, että rakkaudella ei taida olla mitään asiaa minun elämääni vielä pitkään aikaan. Tietysti elämässä on nytkin paljon rakkautta, kun on nämä lapset ja ystäviä ja kaikkea. Mutta sellainen parisuhteisiin liittyvä rakkaus saisi mieluusti pysyä loitolla seuraavat vuodet tai ainakin pitkään. Eikä siinä varmasti mitään ongelmia ole, kun en käy muualla kuin töissä ja ruokakaupassa. Näissä pienissä piireissä ei paljon kiusauksia pyöri

Ajattelen niin, että jos on jo parikymmentä vuotta toistanut omaa (ja samaa) traumaansa parisuhteissa, niin ei todellakaan kannata enää lähteä kurjistamaan yhdenkään kanssakulkijan elämää jollain suhdeyritelmällä. Kun se vika on omassa päässä, niin ei auta, vaikka löytäisi kuinka ihanan kumppanin. Ja niitä olen löytänyt, aivan ihmeellisen ihania ihmisiä, joiden kanssa en kuitenkaan osaa elää. Vaikka noin ylipäänsä ajattelen, että olen varsin kelvollinen olento ja lähtökohtiin nähden vieläpä potkinut huomattavan pitkälle omassa elämässäni, kadotan tämän ajatuksen parisuhteessa ollessani. Suhteessa läheiseen ihmiseen koen olevani enimmäkseen kamala akka. Ja niinhän se homma ei pidemmän päälle toimi. Eikä se vika todellakaan ole ollut muissa, harvoin minua on mitenkään vähätelty. Minä itse vähättelen itseäni, koen olevani liian vähän kaikkea hyvää ja liian paljon kaikkea huonoa. En koe niin silloin, kun elelen yksin. Lapset eivät aiheuta minussa samaa, he ovat kuitenkin niin yhtä minun kanssani, osa minua, että suhde heihin on jotain aivan toista kuin suhde toisiin ihmisiin.

Yksin ollessani kukoistan, kaksin kuihdun. Ja ennen kuin saan tämän asian päässäni selvitettyä, on syytä pysytellä sinkkuna. Itsehän siihen ei voi paljon vaikuttaa, koska vastaan tulee ihminen, jota ei voikaan ohittaa noin vain, joka jättää lähtemättömän jäljen. Mutta yhden asian olen jo tähän ikään mennessä oppinut. Rakkautta, niin suuri lahja kuin se onkin, ei tarvitse aina ottaa vastaan. Sen voi myös torjua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti