keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Mahdollisuuksia

Työpaikalla on pian pikkujoulut. Ihan pakko on nyt tunnustaa, etten ole odottanut niitä kovinkaan innolla, enkä ole ollut varma, menenkö koko kinkereihin. Viime viikolla kuitenkin ilmoittauduin, hankin pikkujouluvaatteet ja nyt olen jo ihan innoissani. En ole ollut elämäni aikana kovinkaan monissa pikkujouluissa ja nekin vähät, joissa olen ollut, ovat olleet melko tylsiä. Mutta nykyisessä elämäntilanteessa jo se, että altistaa itsensä moiselle sosiaalisuudelle, on merkille pantava tapaus. Aion sitäpaitsi mennä työkaverin luokse yöksi, jotta pääsen jatkoillekin. Täytyy tässä itseään ihan ihmetellä.

Tässä voi tietenkin käydä niin, että harjoituksen puutteesta juon itseni pöydän alle. Tai päädyn oksentamaan kaupunginjohtajan kengille. Tai kaadun liian korkeissa korkkareissani työpaikan portaissa. Tai väsähdän jo ennen ensimmäistäkään viinilasillista ja lähden kotiin nukkumaan. Tai sitten ilta on tosi kiva ja siitä saa rutkasti virtaa viimeisiin ponnistuksiin ennen joulunajan kaivattua lomailua. Sekin on ihan mahdollista. Ainakin täpärästi mahdollisuuksien rajoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti