torstai 11. joulukuuta 2014

Uudistumattomuutta

Toisinaan käy mielessä, että pitäisi uudistaa tämä blogi. Kaikenlaisia hienoja värejä ja kuvioita olisi olemassa. Mutta en sitten kuitenkaan uudista. Enhän itsekään uudistu. Käytän samoja vaatteita niin kauan kuin ne päälle mahtuvat tai pysyvät ehjinä. Kulahtaneet vaatteet värjään pesukoneessa ja katsos, ihan ovat kuin uusia. Pienet reiät parsin, muun muassa lempivillatakkini kainalot on parsittu jo moneen kertaan. En tiedä, miksi se aina kainaloista hajoaakin, kun muuten on pysynyt ihan ehjänä. Värjätä sekin on täytynyt jo kahteen kertaan. Meikkityyli on nuoruusvuosista ehkä hiukan muuttunut, sekin lähinnä siitä syystä, että nykyisin pelkkä parhaiden puolien korostaminen ei riitä vaan joitakin puolia täytyy myös peittää. Että melkoisen vähällä uudistumisella olen elämästäni selvinnyt. Olkoon siis blogikin uudistumatta.

Näin unta, että olin jättänyt lapset yksin kotiin ja mennyt johonkin seminaariin. Olimme sopineet, että lapset menevät nukkumaan keskenään, koska tulen niin myöhään. Kotiin ajaessa oli hirveä hätä ja matka tietysti pitkä. Pihaan tullessani näin heidät kuitenkin kurkkimassa hymyilevinä ikkunasta. Heidän seurassaan oli aikuinen, jonka olen aina kokenut vastenmieliseksi, mutta olin silti hirveän huojentunut. Lapset olivat turvassa ja joku oli heidän seurassaan. Vielä herätessä oli hyytävä olo lasten jättämisestä. Halasin heitä kuin pyytääkseni anteeksi yöllistä hylkäämistä.

Pari vuotta sitten pieni tyttö löytyi yöllä harhailemasta silloisen kotitalomme nurkilta. Me olimme autuaasti nukkumassa ja kuulimme tapahtuneesta vasta seuraavana päivänä. Tyttö oli ollut kotonaan yksin ja lähtenyt jostain syystä yöpukusillaan ulos marraskuiseen yöhön. Vieläkin ajatus kylmää. Että siinä samalla kun me nukuimme kaikki kolme vierekkäin lämpimän peiton alla, yksi pieni tyttö olisi voinut jäätyä hengiltä siinä ihan vieressä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti