perjantai 27. maaliskuuta 2015

Hikinen työmies kohtaa missin

Sen verran aivottomassa tilassa olen vieläkin, että kirjastossa käydessäni valitsin luettavaksi kirjoja, jotka eivät vaadi aivotoimintaa eivätkä aiheuta minkäänlaisia tunnereaktioita. Ei ihan helppo valinta, kuulkaas. No, löysin kuitenkin kirjan, josta olin aika varma. En kerro mikä se on, ettette vain vahingossa tule sitä etsineeksi käsiinne.

Tarina kuitenkin menee näin (siis tarinan alkupuoli, tietysti se on minulla vielä kesken). Itse asiassa en ole ihan varma, kuinka tarina alkaa, olen ehkä nukkunut ensimmäiset sivut. Mutta jotenkin joku entinen seurapiiripörriäinen päätyy jonnekin puolikorpeen johtamaan majataloa. Korpeen eksymistä on siivittänyt niljakas ja petollinen poikaystävä. No, majatalo menestyy tietysti erinomaisesti, neitokainen kun on äärimmäisen tehokas ja pystyvä, sen lisäksi että on myös entinen missi. Viereisellä rakennustyömaalla häärii karskin komea työmies, joka on paitsi se työmies, myös menestyvä yrittäjä, joka omistaa perheensä kanssa puoli kylää mukaan lukien majatalon. Silti hän ehtii häärätä työmaalla, koska se nyt on tavallaan pakko, muuten on hankala saada luontevasti ympättyä mukaan laajoja kuvauksia hänen kesäauringon sävyttämistä hikisistä lihaksistaan. Luonnollisesti tämä hikinen työmies/menestyvä yrittäjä sattuu paikalle, kun majatalonemännän/missin petollinen poikaystävä yrittää luikerrella paratiisiin . Liero häädetään pois kuumalla suudelmalla, vaikka tässä vaiheessa tarinaa työmies ja missi kyllä vielä luulevat lähestulkoon inhoavansa toisiaan. Ei inho mitään pussailua tietenkään estä. He ovat jo tätä ennen lääppineet parikin kertaa, mutta siihen on aina ollut jokin järkevä syy. Hei haloo, kuinka monta kertaa todellisessa elämässä päätyy pussailemaan jonkun hottiksen kanssa jostain järkevästä syystä???

Tänä aamuna jäin kohtaan, jossa työmies ja missi sopivat paneskelevansa seuraavana tiistaina. En oikein tiedä, kuinka siinä niin kävi, käänne oli niin tökerö, että se on ehkä eksynyt mukaan jostain toisesta kässäristä. En ole ihan varma, kykenenkö jatkamaan paneskeluun asti. Tarina aiheuttaa niin suurta ärtymystä, että se ei oikein käy laatuun. Tunne se ärtymyskin on. Vaikka kuinka kirja olisi ihan hömppäpömppä (mitä nyt tietysti lähtökohtaisesti mikä tahansa rakkaustarina on, paitsi onnettomat rakkaustarinat, eli todelliset), niin voisi siihen yrittää ripotella edes pieniä uskottavuuden hiukkasia.

Ai niin, on siellä majatalossa myös kummitus, joka auttaa yhteen rakastavaisia, jos nämä itse ovat liian urveloita pariutuakseen ilman pienimuotoista pakottamista. Mutta se kummitus on kyllä monin verroin uskottavampi hahmo kuin tarinan muut tyypit.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Älä tarvitse minua tänään

Korvatulehdusta, kuumetta, yskää, kihomatoja, oksentelua ja migreeniä. Siinä on meidän viimeiset viikot, ehkä kuukausi, tiivistettynä. Olen puhkipoikkipuolikuollut, eikä kirjoittaminen ole juuri ollut mielessä. Töissä olen välillä käynyt purkamassa paniikinomaisesti pahinta ruuhkaa, mutta aika tehotonta se on ollut. Tai itse asiassa olen ne vähän ajat ollut todella tehokas, ehkä hiukan ylikierroksiakin on havaittavissa, mutta kun yhden työn tekeminen poikii yleensä kaksikolme lisähommaa, niin eihän se ruuhka siitä paljon pienene.

Nyt, hetkellisesti, olemme suht terveitä ja lapset pääsevät käymään isänsä luona. Aion hautautua kotiin koko viikonlopuksi (ja yritän nyt olla ajattelematta sitä, että minulla on siellä helvetillinen kihomatosiivous edessä). Kaipaan unta. Kaipaan hiljaisuutta ja pimeää huonetta. Kaipaan edes pientä hetkeä, jolloin kukaan ei tarvitse minua.