torstai 11. kesäkuuta 2015

Vatsahaavan kehittelyä

Minulla on lomastressi, vaikka lomaan on vielä aikaa. Toinen lapsukaisistani on kuitenkin lomaillut melkein kaksi viikkoa ja sinä aikana olen lähes kehittänyt itselleni vatsahaavan (päänsärystä ja painajaisista puhumattakaan). Panikoin tätä kesää jo viime syksynä koulun alkaessa, mutta onneksi en silti tiennyt, kuinka monimutkaista säätämistä tästä tulee. Olen tulevasta lomautuksesta hyvin, hyvin kiitollinen siitäkin huolimatta, että se tietää myös sentinvenytystä. Mutta senhän minä osaan.

Minulla oli oivallinen suunnitelma kesää varten, mutta kuten suunnitelmat yleensä, myös tämä kaatui rytisten jo ensimmäisten päivien jälkeen. Ihan vain siksi, että näitä normaaliin elämään kuuluvia asioita, lääkäreitä, harrastuksiin liittyviä juttuja ynnä muita pompsahtelee kuin sieniä sateella. Ja suunnitelmat muuttuvat taas. No, lapsukainen ei ole, eikä tule olemaan heitteillä, joka päivälle on jotain järjestynyt ja tulee järjestymäänkin. Säätämistä se on vaatinut ja edestakaisin ajelua. Onneksi kohta on omakin loma ja viideksi viikoksi voin keskittyä aurinkoon, lapsiin ja itseeni (ja telttailuun, mikä on hiukan vielä arveluttava ajatus). Elokuun alkupuoli koulun alkuun saakka onkin jo jotakuinkin järjestyksessä, paitsi tietysti sekin ehtii mennä vielä moneen kertaan uusiksi.

Kesä on silti ihana. Tietysti. Ensi kesäksi yritän kuitenkin miettiä jonkun toisen ratkaisun. Hyvä puoli tässä on se, että työasioita en ole ehtinyt stressata lainkaan, siihen ei enää paukut riitä. Ja näyttävät nuo työt hoituvan stressaamattakin. Ehkä tästäkin jotain oppii.

Onneksi on ystävät. Onneksi on isovanhemmat. Muutenhan tästä ei tulisi mitään.

Ehkä minun pitäisi opetella rentoutumaan. Mikä nyt on pahinta, mitä voisi tapahtua? Että esikko nököttäisi työpäivän työpaikallani. Ei ehkä toivottavaa, ei ehkä suotavaa, mutta ei myöskään kuolemaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti