maanantai 3. elokuuta 2015

Hyllyjen välissä

Lomalla iski sensuuri. Kirjoitin monta tekstiä lomastani, mutta aina kun yritin julkaista niitä, kone tilttasi. Ajattelin sitten, että jotain tämäkin tarkoittaa ja lakkasin kirjoittamasta. Kokeillaan nyt uudestaan, kun loma on ohi. Tietokone tosin on sama, joten ei se ehkä tästä tämän kummemmaksi muutu.

Loma loppui viikon päänsärkyyn. Tai en tiedä vielä tuosta kestosta, kun ei ole loppunut. Siis loma kyllä loppui, mutta särky ei. Tätähän se on elämä migreenin kanssa: kun vähän hurvittelet, siitä myös maksat. Muistan taas vähän aikaa, miksi en:
A. valvo
B. syö maitosuklaata (tai mitään maitotuotteita)
C. juo kahvia tai alkoholia (kahvinjuontia en tosin ole vielä ihan kyennyt lopettamaan, mutta vähennän koko ajan. Että pitikin aloittaa uudestaan)

Kuudentena päänsärkypäivänä törmäsin kaupassa yhteen tyyppiin, jonka kanssa kävin joskus treffeillä. Tai vältyin törmäämästä, koska vetäydyin viime hetkellä hyllyjen väliin. Kuinka perin juurin tyylikästä, varsinkin, jos tyyppi sattui huomaamaan. Ihan mielelläni olisin kuullut kuulumiset, mutta miksi sitä törmääkin kaikkiin vanhoihin treffituttuihin silloin, kun ei ole harjannut tukkaansa ja näyttää migreenilääkkeiden vuoksi viisi viikkoa ryypänneeltä ja lisäksi siltä, että on käynyt epäonnistuneessa kauneusleikkauksessa. Vaikka en tiedä, onko onnistuneita kauneusleikkauksia, aina ne näyttävät jälkikäteen pahemmilta.

Oli vähän luuseriolo. Olisin lyönyt päätäni hyllyn reunaan, mutta ei kärsinyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti