tiistai 27. lokakuuta 2015

Intohimon tarpeessa

Päätin lopettaa itsesäälissä rypemisen. Siinähän voi aikansa rypeä, mutta lopulta siihen hukkuu. Nyt ei oikein ehtisi hukkua. Joskus se vaan on niin, että moni asia menee vituiksi, mutta sehän on vain elämää. En erityisemmin pidä kiroilusta, mutta olen alkanut taas harrastaa sitä, erityisesti työpaikalla. Se on merkki siitä, että hidastaminen olisi ollut tarpeen. Minua ympäröivä todellisuus on kuitenkin sitä mieltä, että hiiteen hidastaminen, lyödään pökköä vaan pesään, kun sinne kerran mahtuu.

En ole vielä ihan varma, kuinka käytännössä löydän valoisamman puolen tästä kaikesta. Sellainen on, sen tiedän. Onhan täysin mahdollista, että putkiremonttievakossa veneen alla koen täydellisen valaistumisen ja ymmärrän viimein, mitä hemmettiä täällä oikein räpiköin ja mihin voisin räpiköidä seuraavaksi. Se on nimittäin hiukan epäselvää.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin melko varma (ihan varma en ole nykyisin mistään). Tarvitsen elämääni intohimoa. Ihan sama, mitä kohtaan, kunhan jotakin. Muistan vielä sen kirjoittamisen palon, kun lasten nukkuessa hakkasin läppäriä sormet verillä (liioittelen tietenkin, siis verisiä sormia, paloa en). Sittemmin se palo on laantunut. Jokunen intohimoinen rakkaussuhde on sen jälkeen (ja sitä ennen) tullut vastaan, mutta se ei ole nyt realistinen vaihtoehto. Reiki sai jonkinlaiset sävärit aikaiseksi, mutta sekin on hiukan jäänyt taka-alalle. Sitä tosin voisi hiukan lämmitellä. Raakaruuastakin innostuin hetkellisesti, mutta en riittävästi.

Innostusta, paloa, intohimoa. Näitä lisää. Ihan tuntuu siltä, että tätä olen hokenut ennenkin. Voi olla, että olenkin. Toteutus on vain jäänyt uupumaan. Nyt panen toimeksi. Heti kun keksin, missä asiassa. 

PS. Vilkaisin vanhoja tekstejäni. Taidan tarvita jotain ihan muuta kuin innostusta. Olisiko ehkä rauhoittavia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti