perjantai 27. marraskuuta 2015

Eri asia

Kokeilin gluteenitonta spagettia. Minun ei pitäisi pastaa syödä lainkaan, olen sen jälkeen ihan turvonnut ja valmis untenmaille. Tämän gluteenittoman version jälkiseuraamukset olivat lievemmät ja makukin oli ihan mainio. Tuoksu ehkä hieman outo, varsinkin keittäessä. Lapsille meni täydestä, eivät edes tajunneet syövänsä jotain tavallisesta poikkeavaa. Ovat hyvin epäluuloisia lapsia, joten kyllä se varmasti aika lähelle tavallista pastaa pääsi. Saatan kokeilla toistekin.

Toissayönä näin unta, että olin ihanassa, rentouttavasssa hieronnassa. Olin niin autuas, että jossain vaiheessa käännyin hiukan kiittääkseni hierojaa. Ja katsos vaan, itse viikatemies siellä minua hieroi. Luiset sormet eivät näemmä hieromista haittaa.

Minulla on tänään vapaapäivä. Palkaton, joten näkyy sitten tilipussissa. Mutta pieni tauko on nyt tarpeen. Enimmäkseen siivoan tulevia synttäreitä varten, mutta teen sen ilolla, kun ei tarvitse mennä töihin. Tulee ihan mieleen koulun joulunäytelmä, jossa katoin pöytää ja lauloin "Ain laulain työtäs tee". Tuntuu uskomattomalta, että olen joskus ihan omasta tahdostani laulanut julkisesti. Nykyisin en laula. Paitsi lastenlauluja, jostain syystä ne ovat poikkeus. En tiedä miksi. Ehkä siksi, ettei niiden tarkoitus ole varsinaisesti laulaminen vaan lasten laulattaminen. Miten se sitten on eri asia? En tiedä. Se vain on.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kodinkoneita

Päätin olla ostamatta uutta blenderiä. Minulla on ollut niitä monta. Viimeksi kodinkoneliikkeessä myyjä sanoi, etteivät ne kestä päivittäistä käyttöä. Pitäisi kestää, jos minulta kysytään, mutta ei tietysti kysytä. Ovat kyllä lyhytikäisiä laitteita. Raakaruokablogeissa törmää koko ajan johonkin supertehokkaaseen laitteeseen, olisikohan ollut Vitamix. Sellainen minunkin pitäisi ostaa. Mutta en osta. Käytän sauvasekoitinta. Ehkä sekään ei kestä päivittäistä käyttöä, mutta toisaalta se on ollut minulla jo varmaan kymmenen vuotta melko vähällä käytöllä, joten ei siinä pahasti tule takkiin, jos hajoaa.

Tässä kuitenkin vielä edesmenneen blenderin muistolle yksi aamupala. Smoothie, jossa jotain marjoja (muistaakseni mustikkaa ja mansikkaa), banaania, pinaattia, avokadoa ja luultavasti myös jotain öljyä. Kauramaitoa niissä aina myös on, mutta se näyttää kuvanottohetkellä vielä puuttuneen. Noista muista roippeista tein mehun. Hyvää oli.



perjantai 13. marraskuuta 2015

Palava taivas

Taivas voi todellakin palaa. Eilisen aamun auringonnousu oli niin kaunis, että ihan harmitti, kun ei sitä kenenkään kanssa voinut jakaa. Ei kyllä oikeasti harmittanut, mitähän nyt taas oikein puhun. Se vain harmitti, etten voinut kääriytyä vilttiin jossain ihanalla, sumuisella rannalla ja jäädä ihailemaan tätä luonnonihmettä. Piti mennä töihin. Onneksi ehdin kuitenkin nähdä, vaikkakin vain auton ikkunasta. Sekin riitti haltioitumiseen.

Pikkujouluja suunnitellaan. En ole menossa, vaikka kuitenkin saatan lopulta mennä. Sattuivat juuri vapaapäiväksi, jolloin olin ajatellut olla kaukana työpaikasta. Pikkujouluissa en tosin olisi ihan konkreettisesti työpaikalla. Täytyy tätä vähän pohtia.

Viikonloppuna lupasin leipoa tiikerikakun. Sitä toivottiin. Pieniä ovat onneksi toiveet ja helposti toteutettavia. Tähän pystyn ja kykenen. Tietysti voi käydä niin, kuin kävi eilen mustikkasmoothieta tehdessäni. Kannu hajosi sitä nostaessa ja koko upean mustikkainen satsi levisi pitkin keittiötä. Sitä löytyy vieläkin, luultavasti pitkään. Koko päivän olinkin hekumoinut sillä, että laitan illalla itselleni ja tyttärelle ihanan, terveellisen, hyvänmakuisen juoman. Jos asioita kovasti etukäteen hekumoi, ne tuppaavat tapahtuessaan latistumaan.

Yritän silti leipoa. Taikina on hyvää, vaikka sen lattialta nuolisi. Ehkä täytyy ensiksi imuroida.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Lobotomia

Kotini siisteystaso on laskenyt pysyvästi. Alan tottua. Aivoni toteavat asianlaidan: sotkuista on, mutta se jokin, joka ennen tapahtui, jää nyt tapahtumatta. Se, joka sai aikaan halun siivota. En tiedä, kuinka näin on käynyt. Ehkä minulle on tehty nukkuessani lobotomia. Se selittäisi monta muutakin asiaa.

Kävin viikonloppuna ostoksilla ja syömässä mummoni kanssa. En ole pitkään aikaan nauranut yhtä paljon. Tuntui siltä, että elämä on lopulta aika kivaa. Nyt, tiistain huvetessa kohti loppuaan, elämä ei tunnu enää yhtä kivalta. Minulla taitaa olla tässä haaste. Nykyisinhän ei ole ongelmia, on vain haasteita. Haasteeni on nyt siis siinä, että arkipäivät klo 8-16 välillä ovat hiukan hanurista, mutta elämä on muuten vielä aika kivaa. Tosin koko ajan vähenevässä määrin, kun siitä kivastakin ajasta tahtoo iso osa huveta toipumiseen. No, kivaahan ei ole kukaan luvannutkaan. Olen tehnyt tilanteelle minkä voin. Aika näyttää riittääkö se.

Näytän siltä, että kolmannen lapsen syntymää ei tarvitse odotella enää kovin kauan. Se on harmillista, koska vielä vähän aikaa sitten näytin mielestäni paremmalta kuin pitkään aikaan. Tämä ei tietysti olisi niin harmillista, jos se kolmas lapsi oikeasti olisi tulossa, mutta eihän se ole. Kyllä tämä ihan on suklaata, pullaa ja muuta perushöttöä. Se on hiukan kiusallista, koska huomaan jo tuttujen vilkuilevan vatsanseutuani. Useimmat tosin tietävät myös seksielämäni vajavaisuuden, joten johtopäätös on varmasti yleisesti se, että nyt se on vetänyt vähän överiksi. Niin kuin olenkin. Olisi kyllä mukavampi, jos ihmiset ajattelisivat, että olen vetänyt överiksi seksielämäni, enkä pullansyöntiä.


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Väärässä

Vilkaisin vanhoja novellejani etsiessäni kadonnutta intohimoa. On onni, ettei niitä kukaan suostunut julkaisemaan. En tiedä, mitä oikein olen ajatellut. Niin ankeita ovat, että lukija luultavasti vetäisi kaulansa ympärille lujan solmun, jos loppuun pääsisi. Harkitsin sitä itsekin.

Viime talven olen muistanut väärää vainajaa. Vaikka ehkä he eivät pane merkille, mihin lyhtyyn sen kynttilänsä vie. Tästä minulla ei ole täyttä varmuutta. Väärään lyhtyyn olen joka tapauksessa vienyt. Nyt on oikeassa, mutta minulla on hiukan huono omatunto. Tuntuu siltä, että olen hylännyt sen toisen. Ehkä vien tänään hänellekin kynttilän.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Putkia

Lapset ovat tilanneet isäpuolen. Tässä yhtenä iltana kesken hampaanpesun esikko kysyi, koska meille tulee isäpuoli? Meinasin sanoa, ettei sellainen kuulu sanavarastooni, mutta kysyin kuitenkin, että miten niin? Kun on äitipuoli, niin pitäisi olla isäpuolikin. Sanoin, että heillä on varsin kelvollinen isä, ei siinä isäpuolia enää tarvita.

Nyt on kuitenkin menty niin pitkälle, että tiedämme jo, missä isäpuoli nukkuu. Paitsi, jos se haisee. Siinä tapauksessa kukaan ei oikein halua sitä viereensä. Kuopukseni esitti toivomuksen, että isäpuoli ei saisi rakastaa äitiä (siis minua), johon totesin, että kai sen vähän on rakastettava, eihän se muuten meille tulisi. Lisäsin, että kyllähän se teitäkin rakastaisi. Esikko totesi tähän, että eipäs rakastaisi, me oltaisiin sille hirveitä.

Isäpuolen etsintään aika on otollinen, ainakin jos haluaa putkimiehen. Tontillahan niitä vilisee. Toistaiseksi olen yrittänyt pysytellä poissa heidän tieltään, en ehkä kuitenkaan tarvitse putkimiestä. Enkä nyt tarkoita sitä, että en haluaisi juuri putkimiestä, he ovat varmastikin ihan kelpo sakkia. Mutta ylipäänsä se isäpuoli luuratkoon siellä missä tähänkin asti.

Evakon ajankohta on jotakuinkin selvillä. Helmikuulla asustelemme jossain muualla, ellei jotain kummallista tapahdu, tosin sitähän remonteissa tämän tästä tapahtuu. Kevääseen asti tuskin silti venyy, vaikka sitä vähän toivoin. Mutta ei se mitään, lähdemme sitten kun aika on. Veikkaan, että sen jälkeen on aika ihana palata kotiin.