perjantai 13. marraskuuta 2015

Palava taivas

Taivas voi todellakin palaa. Eilisen aamun auringonnousu oli niin kaunis, että ihan harmitti, kun ei sitä kenenkään kanssa voinut jakaa. Ei kyllä oikeasti harmittanut, mitähän nyt taas oikein puhun. Se vain harmitti, etten voinut kääriytyä vilttiin jossain ihanalla, sumuisella rannalla ja jäädä ihailemaan tätä luonnonihmettä. Piti mennä töihin. Onneksi ehdin kuitenkin nähdä, vaikkakin vain auton ikkunasta. Sekin riitti haltioitumiseen.

Pikkujouluja suunnitellaan. En ole menossa, vaikka kuitenkin saatan lopulta mennä. Sattuivat juuri vapaapäiväksi, jolloin olin ajatellut olla kaukana työpaikasta. Pikkujouluissa en tosin olisi ihan konkreettisesti työpaikalla. Täytyy tätä vähän pohtia.

Viikonloppuna lupasin leipoa tiikerikakun. Sitä toivottiin. Pieniä ovat onneksi toiveet ja helposti toteutettavia. Tähän pystyn ja kykenen. Tietysti voi käydä niin, kuin kävi eilen mustikkasmoothieta tehdessäni. Kannu hajosi sitä nostaessa ja koko upean mustikkainen satsi levisi pitkin keittiötä. Sitä löytyy vieläkin, luultavasti pitkään. Koko päivän olinkin hekumoinut sillä, että laitan illalla itselleni ja tyttärelle ihanan, terveellisen, hyvänmakuisen juoman. Jos asioita kovasti etukäteen hekumoi, ne tuppaavat tapahtuessaan latistumaan.

Yritän silti leipoa. Taikina on hyvää, vaikka sen lattialta nuolisi. Ehkä täytyy ensiksi imuroida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti