sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Väärässä

Vilkaisin vanhoja novellejani etsiessäni kadonnutta intohimoa. On onni, ettei niitä kukaan suostunut julkaisemaan. En tiedä, mitä oikein olen ajatellut. Niin ankeita ovat, että lukija luultavasti vetäisi kaulansa ympärille lujan solmun, jos loppuun pääsisi. Harkitsin sitä itsekin.

Viime talven olen muistanut väärää vainajaa. Vaikka ehkä he eivät pane merkille, mihin lyhtyyn sen kynttilänsä vie. Tästä minulla ei ole täyttä varmuutta. Väärään lyhtyyn olen joka tapauksessa vienyt. Nyt on oikeassa, mutta minulla on hiukan huono omatunto. Tuntuu siltä, että olen hylännyt sen toisen. Ehkä vien tänään hänellekin kynttilän.

2 kommenttia:

  1. Ei sulle sentään käynyt niin kuin sukulaiselleni, joka meni lapsensa kanssa vanhainkodin hoivaosastolle katsomaan äitiään. Äiti kysyi, keitä he oikein ovat. Sukulaiseni oli katsonut lapseensa tietäväisenä - hän oli ennen osastolle menoa kertonut, että mummi ei ehkä tunnista ja muista. Niinpä he kärsivällisellä äänellä selittivät, mutta äiti jyrkästi ilmoitti, ettei kyllä,ole heitä koskaan ennen nähnyt. Sukulaiseni aloitti jo uudestaan selityksen, mutta katsoi sitten mummoa tarkemmin: hups, se ei ollutkaan äiti... Poistuivat takavasemmalle mutisten ja löysivät äidin naapurihuoneesta samalla kohtaa olevasta sängystä... Mutta kun ne kaikki on ihan samannäköisiä, selitti sukulaiseni myöhemmin, kuka niitä toisistaan erottaa :)

    VastaaPoista
  2. Ei onneksi ihan noin ole käynyt. Vaikka voisi ihan hyvin käydä.

    VastaaPoista