torstai 3. joulukuuta 2015

Joulu saa tulla

Pahin ruuhka on takana. Työ on taas työ, ei loputtoman raskas taakka, josta ei toivu.

Viikonloppuna juhlitaan pojan synttäreitä. Etuajassa, koska tämä valon lapsi on syntynyt niin lähellä joulua, että ihmisillä on jo joulukiireensä. Synttäreiden jälkeen alamme järjestellä kotia uuteen uskoon, lapset saavat vähän enemmän omaa tilaa. Ehkä minäkin.

Joulun vietän yksin. Voisin mennä sinne tai tänne, mutta en halua. Joulu ei ole varsinaisesti joulu silloin, kun lapset ovat isänsä luona. Miksi siis väkisin vääntää, kun ei siltä tunnu. Sitäpaitsi olen väsynyt, en enää täysin uupunut, mutta silti väsynyt. Kaipaan lepoa ja rauhaa, en joulunkelloja ja kilkatusta.

Joulu tuntuu silti hyvältä. Laiskahkoja ajatuksia pyhistä pyörii mielessä. Viltti ja villasukat. Sitrusmarinoidut katkaravut. Yökirkko ja hautausmaan kynttilämeri. Raikas talvinen sää, tai ehkä sateinen. Homejuusto ja lasten leipomat piparit. Lasi punaviiniä tai glögiä. Hiljaisuus.

Ehkä näistä toteutuvat kaikki, ehkä ei yksikään. Mutta se on varmaa, että tämän pitkän, turhan työteliään syksyn jälkeen aion hengittää rauhassa ja syvään. Hengitän toisen kerran ja kolmannen. Ja kun riittävästi olen hengitellyt, käyn unille joulukuusen valojen himmeässä loisteessa. Tietäen, ettei aamulla ole kiire mihinkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti