keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Lukijoita

Nyt pitäisi toimeutua. Autolle täytyisi tehdä jotain. Tai enhän minä sille mitään osaa tehdä, paitsi tankata ja potkia renkaita. Lisätä tuulilasinpesunestettä ja öljyä. Valitettavasti se ei riitä, vaikka kaikki tuokin tuntuu jo vaivalloiselta. Se nykii ja ääntelee niin, että kovakaan musiikki ei enää auta. Paitsi välillä, jolloin taas helposti tuudittaudun siihen valheellisen kuvitelmaan, ettei mitään tarvitse tehdä ihan vielä. En tiedä, miksi inhoan yli kaiken korjaamokäyntejä. Asenneongelma, sitä se tietysti on. Ehkä tässä on sitten seuraavan vuoden tavoite: lakkaa inhoamasta korjaamokäyntejä. Jos näitä näin alkaisi miettimään, niin minulla olisi seuraavien kymmenen vuoden tavoitteet jo helposti kasassa. Ehkä jopa kymmenien.

Olen tainnut menettää yhden lukijan. Lisäksi yksi lukijoista on kuollut ja yhtä ei ehkä ihan oikeasti koskaan ollutkaan. Siis luulen, ettei hän ollut oikea ihminen. Hankala ja pitkä juttu, joka saattaa sekä minut että sen ei ehkä todellisen lukijan kummalliseen valoon, joten ei siitä sen enempää. Tarkennettakoon, etten sentään olen vaipunut niin epätoivoisiin tekoihin, että olisin keksinyt itselleni lukijan. Oli lähellä, etten keksinyt itselleni vaihtoehtoista elämää, mutta minun mielikuvituksellani se ei vielä ole mitenkään tavatonta. Välillä tuntuu, että olen ikäni elänyt mielikuvituselämää.

Paluu töihin on sujunut melko kivuttomasti. Parin viikon päästä saatan kyllä jo hiukan kipuilla. Ehkä jo loppuviikosta.

2 kommenttia:

  1. Tulee mieleen tarina ajalta, jolloin lehtiasiamiehet kulkivat vielä ovelta ovelle kauppaamassa lehtitilauksia:

    Eräs pikkupaikkakunnalla asuva aikuinen ja lapseton henkilö oli tilannut Aku Ankan koiransa nimellä, kun ei kehdannut tunnustaa itse lastenlehdestä tykkäävänsä. Sitten tuli lehtiasiamies kauppaamaan jatkotilausta, koira hyppimään asiamiestä kohti ja tilaaja hämmennyksissä, kun silloin puolestaan ei kehdannut komentaa koiraa sen nimellä, jottei paljastuisi, että lehti oli tilattu koiralle...

    VastaaPoista