torstai 17. maaliskuuta 2016

Voisin

Olen kuunnellut Tapion uusimman aika monta kertaa. Jumpannut sen tahtiin. Venytellyt sen tahtiin. Siivonnut. Tiskannut. Haaveillut. Se lunasti odotukset. Saattoi ylittääkin.

Euforiani on jatkunut. Ehkä hivenen tasaisempana, mutta jatkunut kuitenkin. En pysty oikeastaan selittämään, mitä on tapahtunut. Kaikki on niin kuin ennenkin. Eikä kuitenkaan ole.

Otin jonkinlaisen pohjakosketuksen. Vaikka mitään ei tavallaan tapahtunut, olin täysin valmis luovuttamaan. Kunnes tajusin, etten olekaan. Että on aika monta asiaa, jotka olen ymmärtänyt väärin. Että olen ruoskinut itseäni täysin tarpeettomasti. Että vieläkin kuulen päässäni, mikä mitättömyys olen. On ollut aika, jolloin minut on poljettu niin maanrakoon, etten tohtinut sieltä nousta. Mutta se aika on kaukana takana. Kuka on se, joka nykyisin sanoo, että olen pelkkä luuseripaska? Minä. Minä se olen. Ehkä joskus satunnaisesti joku muukin, mutta enimmäkseen kuitenkin minä itse.

Voisin lopettaa. Voisin sanoa itselleni, että olet muuten selviytynyt aika hyvin. Taputtaa itseäni olalle. Antaa itseni olla se hyvä tyyppi, joka oikeasti olen. Voisin elää hiukan kevyemmin, jättää kantamatta ne taakat, jotka eivät oikeastaan ole minun. Voisin olla saattamatta itseäni tilanteisiin, joissa luovuttaminen on ainoa kuviteltavissa oleva vaihtoehto. Voisin olla itselleni lempeä. Armollinen.

En osaa sallia itselleni hyviä asioita. Aion opetella. Jos en muuta, niin sen taidon aion opetella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti