keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Äijäjoogaa

Ajoin tässä eräänä aamuna töihin läpi valon. Sumun läpi väreilevä auringonnousu sai kaiken näyttämään utuisalta ja valoisalta. Peurojen havaitsemiseen huono ajokeli, mutta muuten ei voisi kauniimpaa pyytää. Ajattelin, että tämän lähemmäs valaistumista en ehkä koskaan pääse.

Aloitin joogan. Se on minua aina kiinnostanut, mutta olen jäykkä kuin lyhtypylväs. Lainasin kirjastosta Äijäjoogan (muuta ei ollut), ja se olikin hyvä valinta. Liikkeet olivat niin helppoja, että pystyin ne melko lailla venymään. Nyt minulla on menossa Kylli Kukk ja siihen en veny yhtä hyvin. Aavistelen kuitenkin jo, että tämä on minulle tarpeen. Tuntuu siltä, että kävelen jo ryhdikkäämmin, vaikka tuskin tässä ajassa kovin suuria vaikutuksia on voinut tulla.

Jooga on osa kaipuutani rauhaan. Minulla on taipumus piiskata itseäni myös liikunnassa. Heti, kun vähän enemmänkin revin itseäni, saan flunssan. Olen todennut, että se on kehon tapa kehottaa pysähtymään. Stressaantunut elimistö ei jaksa enää yhtään enempää kuormitusta. Liikettä se kuitenkin kaipaa. Uinti on ollut hyvä ja toivon, että jooga olisi toinen yhtä hyvä. Huomaan, että liikkeet olisivat helpompia, jos vatsa olisi hiukan pienempi. Ehkä innostun tekemään asialle jotain. Ehkä en. Onnistuu tämä näinkin.

Jumppamattoja on ostettava lisää. Minulla on joka kerta ollut innokas pikkujoogaaja mukana, joskus kaksikin. Tytär sanoi eilen, että voitaisiin joogata joka ilta. Miksikäs ei, ainakin hetken verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti