perjantai 22. huhtikuuta 2016

Pingispallo

Sain vatsataudin ja flunssan peräkkäin. Olen silti ihmeen pirteä. Jotenkin toiveikas. Ei se pelkästään työstä johdu. Ehkä. En ole varma. Joka tapauksessa joka aamu herään siihen ajatukseen, että nämä ovat viimeisiä päiviä tässä työssä. Eiväthän ne ihan tarkkaan ottaen ole, edessä on vielä parhaimmassakin tapauksessa viikkoja. Ja kaikki voi mennä ihan pieleenkin. Silti se on koko ajan mielessä. Kun vastaan puhelimeen, ajattelen, että sinunkaan kanssasi en puhu ehkä enää koskaan. Kun vastaan sähköpostiin palaveriajasta, ajattelen, että tämän ehdin nippanappa hoitaa. Kun usein piipahtava vanha pappa tulee moikkaamaan, ajattelen, että sinua jään kaipaamaan.


Flunssasta huolimatta lähden viettämään naistenviikonloppua Raumalle. Ystäviä olen kaivannutkin ja nyt saan heitä kerralla seurakseni oikein kaksin kappalein. Ei valittamista siis. Paljon muutakin kivaa on tulossa: vappubrunssia, kyläilyä, tanssikurssia, ehkä vielä kevään kuluessa yhdet treffitkin. Se tuntuu mukavalta. Joskus se tuntuu ahdistavalta, jos on paljon kaikkea. Nyt se tuntuu pelkästään mukavalta. Olen hyvin, hyvin valmis nauttimaan elämästä. Vertailen niitä harmaan eri sävyjä sitten taas toisella kertaa. Epäilemättä sekin vaihe taas tulee, olen sellainen tyyppi. Sellainen, joka välillä velloo vähän mudassa, mutta kimpoaa sieltä aina kuitenkin takaisin kuin pingispallo. Ehkä en yhtä riemukkaasti, mutta yhtä varmasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti