maanantai 16. toukokuuta 2016

Pökkelö

Kävelen kuin puupökkelö. Eilen menin täyttämään yllättävää ylimääräistä vapaa-aikaa askelkyykyillä, mikä ei tätä aamua ajatellen ollut maailman paras idea. Lohduttaudun sillä, että jonkinlaisia lihaksia minulla jaloissa täytyy olla, kun kerran kipeät ovat.


Viime yö oli hyvin vilkasuninen. Heräsin tämän tästä kummallisiin uniin, hyvä etten hekotellut itsekseni yön pimeydessä. Ei sillä, että kukaan sitäkään kummeksuisi. Sitä ei nimittäin kukaan kuule. Lapsille ei ole mitään tietoa siitä, mitä minä puuhailen silloin, kun he nukkuvat. Pääsääntöisesti tietysti nukun.


Yhdessä unessa peittelin lattiallani nukkuvaa hevosta matolla, kun en muutakaan sopivaa peittoa löytänyt. Kävin itse yöpuulle siihen viereen. Heräsinkin hepan rinnalta, joka siinä välissä oli muuttunut entiseksi miesystäväkseni. Hän kertoi, että yhdeksän onnellisen vuoden jälkeen tuli ero (ei minusta vaan minua seuranneesta kandidaatista). En tiedä, mihin se liittyi ja miksi hän siihen minun viereeni oli päätynyt, mutta eihän sitä unessa mitään ihmettele. Hevosen katoamista pohdin vasta oikeasti herätessäni. Tai lähinnä sitä, ettei hevosen vieressä nukkuminen ihan turvallista ole. Jos polle päättää kääntää kylkeä, niin siellähän olet kuin jauhelihapihvi lattianraossa.


Eilisen tervehenkisen kyykkyilyn vastapainoksi tein mustikkapiirakkaa. Siinä on leivonnainen, joka ei voi olla lohduttamatta. Vaikka tällä kertaa en lohdutusta kaivannut. Hyvää oli silti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti