perjantai 21. lokakuuta 2016

Lämpöistä ja pehmeää

Kuume laski, lakkasin runoilemasta ja palasin töihin. Minua hymyilyttää tätä kirjoittaessani. Kuulostaa ihan oman elämäni käsikirjoitukselta. Paluu arkeen. Vaikka kai sairastaminenkin arkista on, mutta runoilu antaa kyllä siihen sellaisen romanttisen vivahteen, jota räkäpäisyys ei ehkä muuten ansaitsisi. Vieläkin hiukan hehkun. Että se onkin minussa vielä, vaikka luulin sen jo vallan menettäneeni. Runous siis. Kuulostan vähän dramaattiselta. Muuten olen kyllä jo ihan terve.


Lasten loma on ohi. Minullakin on tavallaan ollut lomaa, tai ainakin sen verran aikaa huokaista, että huomaan kaipaavani elämääni tyhjiä hetkiä. Sellaisia, että voisi vaikka tuijottaa takapihan pihlajaa ja hengittää. Niitä saadakseni laitoin taas parit työhakemukset menemään, kun kerran lähistölle putkahti pari hyvältä vaikuttavaa työpaikkaa. Ja sitten vähän itkin. En pidä kaikista asioista nykyisessä työssäni, mutta pidän monesta. Se on harvinaista. Siksi hiukan toivon, etten saisi uutta työtä, mutta jos saan, niin toki lähden. Lähes kaksi tuntia aikaa lapsille (ja itselle) jokaiseen päivään, eihän sitä miettiä tarvitse. Ihan mihin tahansa en enää kuitenkaan lähde itseäni rikkomaan. Tällä alalla näyttää olevan sellaisiakin töitä, joita tehdessään ei tarvitse koko ajan pelätä voimien loppumista. Se on suoraan sanottuna ollut minulle yllätys. Jatkan tätä ihan mielelläni, jos niin käy, mutta ihanteellista tämäkään ei perheen kannalta ole. Ruuhkavuosien murheita. Onni silti, että on lapset ja on työ, vaikka kaikki niiden yhdistelemiseen liittyvät ristiriidat ja syyllisyyden tunteet ajavat minut hulluuden partaalle.


Auringonlaskut ovat olleet viime aikoina henkeäsalpaavia. Jokin pilvissä saa toivomaan, että elämäkin olisi lämpöistä ja pehmeää, turvallista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti