perjantai 14. lokakuuta 2016

Levon hetki lyö

Hiukan on tuntunut siltä, että olen levon tarpeessa. Lepäämisen sijasta taivun manian puolelle, mitä ei tietysti passaa töissä tuoda esiin. Saisin vielä diagnoosin. Olen voinut saada jo.


Lapset lähtevät sunnuntaina isänsä luokse lomailemaan. Sunnuntai-iltana menen tanssikurssille, sille tavalliselle viikkotunnilleni. Maanantai-iltana foksaan kolme tuntia. Tiistaina käyn tansseissa. Torstaina olisi vuorossa bugg ja fusku. Siinä välissä pitäisi tehdä töissä lisätunteja joulua varten ja huollattaa auto. Siivota kirppispöytää. Kotiakin, mutta luultavasti jätän sen suosiolla väliin. Perjantaina lapset tulevat takaisin ja singahdamme uimakouluun. Lepoakin ajattelin ohjelmoida viikkoon, sen aika lienee keskiviikkona työpäivän ja autonrenkaiden roudaamisen jälkeen. Pakkohan ei olisi tanssia. Vaikka toisaalta on. Jos tilaisuus on, niin onhan se käytettävä. Monikin kun menee ohi, tilaisuus ja mahdollisuus.


Saattaa tosin olla, että jumalat pääsevät taas naureskelemaan suunnitelmilleni. Kurkku on kipeä. Se melkein ottaa päähän, mutta yritän torjua harmistuksen, koska tavallaan ajattelen, ettei mitään ole tapahtumassa, jos en kerran harmistukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti