maanantai 24. lokakuuta 2016

Pimeydessä

Ennen aamuseitsemää jäisiä autonikkunoita raapiessa väkisinkin miettii, mitä järkeä tässä kaikessa on. Pimeydessä, kylmyydessä, puutteessa (valon, lämmön, läheisyyden) ja kaikissa niissä tuhansissa toistuvissa yksityiskohdissa, joista nämä loputtomat päivät koostuvat. Turhalta se kaikki tuntuu. Turhalta ja typerältä.


Ja sitten kuitenkin muistaa. On hetki, jolloin pimeys taittuu, väistyy ja kaikki on taas toisin. On kevään hitaasti hiipivä odotus, kesäpäivien yön yli viipyvä lämpö. Toisen ihmisen ihon hehku omaasi vasten. Valo.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti