tiistai 10. tammikuuta 2017

Ettei meistä ole


Toimin parhaiten poikkeustilanteissa. Putkiremontin alla olen löytänyt itsestäni hurjasti voimavaroja. Olen nukkunut evakkokämpässä poikkeuksellisen huonosti ja silti jaksanut tehdä kaiken tarvittavan, luultavasti vähän ylimääräistäkin. Harvinaista kyllä, olen myös tuntenut itseni vahvaksi, pystyväksi ja osaavaksi. Yleensä en tunne, silloinkaan kun sellainen olen. Silti kaipaan myös pientä lepohetkeä, mutta tiedän, että sellainen vielä joskus tulee. Jaksan odottaa.


Sain aloittaa vuoden salsalla ja tangolla Tanssistartissa Harjavallassa. Salsa oli uutta, innostuin siitä kovasti. Yritän helmikuussa päästä uudestaan salsaamaan. Jatkoin myös vakitanssitunneillani yhden tunnin viikossa. Se on vähän, mutta parempi kuin ei mitään ja ainoa vakituinen tanssitunti, joka sopii elämään ja aikatauluihin. Pääasia, että tanssia on. Ehkä kevään mittaan tulee muitakin mahdollisuuksia.


Aloitan ensi viikolla uudessa työssä. Nyt kun muuttorumba on ohi, olen kuitenkin vähän innostunut uudesta työstä. Jostain syystä olen myös innostunut ajatuksesta, että kyseessä on sijaisuus. Olen ollut ikäni vakiviroissa ja tunnollisena ihmisenä hoitanut kaikkia niitä ehkä turhankin tarkasti. Aion kokeilla, osaisinko ottaa rennommin, nyt kun tiedän, ettei tästä ainakaan eläkevirkaa kannata suunnitella. Muutenkin aion kevään mittaan opetella uusia tapoja rentoutua, ladata akkuja, löytää keinoja jaksaa arjen pyöritystä. Koska ei se ihan pian tästä helpotu.


Pikkukoira on ihana. Yhtään ei harmita nousta yöllä siivoamaan jätöksiä, joita napero ei osaa vielä ulos tehdä. Ihan huippua, kun kotiin tullessa koko pikkuinen koira pyörii sen heiluttaessa häntää vimmatusti. Ja minä kun ajattelin, ettei meistä ole koiraperheeksi. Missähän muissa asioissa olen väärässä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti