torstai 29. kesäkuuta 2017

Kesästä

Maanisuutta on ilmassa. Olen valvonut enemmän kuin olisi järkevää, mutta en osaa erityisesti katua valvottuja hetkiä. Juhannuspäivän tansseista kotiin ajaessa kyllä mietin, että juuri tämänlaatuinen vähäunisuus aiheuttaa onnettomuuksia, mutta selvisin ehjänä perille. On tosin väärin sanoa, että kotiin ajaessa, kun ajoin jonnekin ihan muualle. Jonkun toisen kotiin. Kotiin, jossa oma pikkukoirani tervehti iloisesti tanssiessa rähjääntynyttä emäntäänsä, kolme muuta koiraa yhtä iloisesti isäntäänsä. Aamuöisillä kävelyillä liian pitkäksi kasvaneessa heinikossa nautin suunnattomasti kasteen tunnusta paljailla nilkoilla, koiran yltiöpäisestä pompahtelusta itseään pidempien heinien seassa. Nautin hiljaisuudesta, luonnosta, läheisyydestä. Kesästä kaikkine sadekuuroineen.

Loma alkaa ihan pian. Mökkeilemme lasten ja koiran kanssa. Aion uiskennella äitimoodissa paikaten hajamielisyyttäni, joka viime aikoina on vaivannut. Nukun myös, niin paljon kuin suinkin ehdin. Ellen sitten istuskele rantahietikolla lörpöttelemässä puhelimeen sen jälkeen, kun iltasatu on vaivuttanut jälkikasvun uneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti