maanantai 7. elokuuta 2017

Kohti syksyä

Lapset palaavat huomenna koulutielle. Tavallaan minäkin, kun kerran tällä hetkellä työskentelen enimmäkseen kouluilla. Kesän tietysti puuhailin muuta, kun lomaakaan ei kerran ollut. Tai oli, kaksi viikkoa, jotka menivät niin nopeasti ettei niitä juuri ehtinyt huomata.

Pitkästä aikaa kesä on mennyt melko leppoisasti. Lapset ovat jo sen verran isoja, että kesän hoitojärjestelyt eivät enää aiheuta harmaita hiuksia, ainakaan likimainkaan niin paljon kuin edellisinä kesinä. Mikä on loistava juttu, koska hoitovaihtoehdot ovat vähentyneet myös roimasti. Pärjäämme jatkossa näinkin, ja siinähän nuo koko ajan kasvavat. Olemme enemmän omillamme kuin koskaan, mutta se ei enää pelota minua. Tosin nyt kun sanon näin, herään luultavasti ensi yönä kauhusta hikisenä ja varmana siitä, ettemme tule selviämään lasten aikuisuuteen asti.

Kesäromanssini taitaa jatkua syksyynkin. En pistä sitä pahakseni, mutta en liiemmin mieti, mihin tämä johtaa vai johtaako mihinkään. Viime kuukausien aikana tulevaisuudennäkymien vaihtoehtovalikkoon on hilautunut pikkuhiljaa kaikenlaista uutta, mutta olen antanut niiden toistaiseksi jäädä hautumaan. Vaikka kaikki tärkeät asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla, eivät olosuhteet ole tälle rakkaudelle silti otolliset. Mutta eihän tulevasta koskaan tiedä. Meistä kukaan. Ei lahjaa jätetä vastaanottamatta siksi, että se saattaa joskus särkyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti