keskiviikko 9. elokuuta 2017

Mikään ei ole

Huomaan haaveileni pienestä asuntovaunusta, jossa eläisin paikkakuntaa ahkerasti vaihtaen, tutustumatta ja tuntematta, päivästä toiseen, vuodesta toiseen, kunnes vaunu tai minä olisin loppu. Tai erämökistä sankan kuusimetsän keskellä, seuranani vain lintujen laulu ja pikkupuron ehtymätön, mutta hiljainen solina. Haaveilen näitä aina silloin, kun olen väsynyt, enkä muista, koska olen ollut mitään muuta kuin väsynyt. Muistan lukion jälkeen odottaneeni eläkeikää, sen lupailemaa helpotusta hektisyyteen. Olin väsynyt jo silloin. Elämään, ihmisiin, itseeni. Mikään ei ole muuttunut, vaikka kaikki on toisin. Elämä on tasaista, turvallista ja kaikin tavoin hyvää, tavallista peruselämää vailla suurempia huolia ja murheita. Väsymys ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Ehkä se ei häviä. Ehkä elämä on tätä, väsymyksen upottavassa suossa rämpimistä. Unen odottamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti