maanantai 21. elokuuta 2017

Tanssi on tie

Taisin osoittaa itselleni epätavanomaista (ja turhaa) toiveikkuutta ajattelemalla kesäromanssini selviävän iltojen pimenemisestä. Ei se taida selvitä. Ehdin juuri ajatella, että kerrankin en etsi syitä mahdolliseen eroon, vaikka toki kaikenlaisia ongelmia olen löytänyt niistäkin asioista, joissa niitä ei ole. En taitaisi olla minä, jos en kriisiyttäisi asioita toisinaan ihan silkkaa epävarmuuttani. Pohdin kyllä jo heti suhteen alussa, ääneenkin, mahtaakohan tässä (hänen) elämäntilanteessaan olla tilaa millekään uudelle vai saattaisikohan käydä niin, että päädyn olemaan hetken hurma sietämättömästä elämänvaiheesta selviytymiseksi. Olipa raskas lause. Ajatuksenakin raskas, mutta niin tuttu. En oikeastaan tiedä, kävikö niin, mutta jotain kävi. Leijumme vielä hiukan välitilassa, lopullisen ein sanominen ei näytä onnistuvan kummaltakaan, mutta sana roikkuu jo raskaana kaikissa yhteisissä hetkissä, puheluissa, viesteissä, ajatuksissa.

Toiset hukuttavat murheensa viinaan, minä tanssiin. On muutenkin tanssillisen ryhtiliikkeen aika, kesälavojen huuma jäi kahteen tanssi-iltaan. Lauantaina päädyin Valasrantaan, siitäkin huolimatta, että kylki hiukan kipuili tikkaamisen jäljiltä. Alkuilta kului itkua pidätellessä, olimme juuri ennen tansseja käyneet kohtalokkaan keskustelun. Lemmenlauttaa ja Neljänsuoraa kuunnellessani muistelin taianomaisia juhannustansseja, jotka nyt näyttäisivät olevan taaksejäänyttä elämää. Tanssimisesta ei tahtonut tulla mitään.

Naistenhaun alkaessa päätin, että itkeä ehdin kotonakin, nyt haen jokaiselle tanssille jonkun, ihan sama kenet. Niin tein ja sain kokea yhden elämäni parhaista tanssi-illoista. Lähes kaikki haetuista hakivat myöhemmin uudella tanssille ja pääsin lopulta testailemaan vähän kaikkia tanssilajeja. Bugg ei ole vahva lajini, mutta siitä sain nyt erinomaisen hyviä kokemuksia. Paikalla oli myös yksi herrasmies, jonka kanssa olen kerran tanssinut fuskua vakiotalvipaikassani. Hän näyttää tanssivan lähestulkoon aina kädenalitansseja, joissa minä en ole pro, joten emme ole päätyneet liiemmältä yhdessä tanssimaan. Voihan se toki johtua muistakin tekijöistä kuin tanssitaidoista, kuten väärästä mekonväristä tai tanssitähtien epäsuotuisasta asennosta. Tällä kertaa hain hänet kuitenkin tangolle, sillä seurauksella, että hän haki minua jokaiselle loppuillan hitaalle fiilistelybiisille. Rakastan hitaita biisejä, joissa voi pysähtyä hetkeen ja nauttia musiikista, toisen läheisyydestä ja arjen kadottamisesta. En tiedä, johtuiko siitä, että olin niin sydän auki, hiukan rikki, vai oliko hetki vain muuten sopiva, mutta koko Valasranta hävisi ympäriltä. Tiedän tietysti, että niin parhaimmillaan käy, olen kokenut sen ennenkin, mutta harvoin näin vahvasti. Mitään eroottista hetkissä ei ollut, sanottakoon se selvennyksen vuoksi. Vain yhdessä jaettua puhdasta tanssinautintoa.

Kotimatkalla itkin silti hiukan. Samalla tiesin, että tanssi on tie läpi tulevan syksyn ja talven.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti