sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Sylejä

Kierrokset ovat laskeneet. Olen nukkunut paljon. Huomaan jokatalvisen väsähdyksen tekevän tuloaan, mutta en pistä vastaan. Tiedän, että talvella elämä ei ole parhaimmillaan. Tiedän myös, että vuosi vuodelta talvet käyvät helpommiksi. On vain antauduttava pimeydelle, mutta etsittävä valonsäteitä.

Kävin treffeillä tanssituttuni kanssa. Päässäni soivat sanat laulusta Rakkauden jälkeen: Sä olit elänyt jo mua ennenkin, etkä tiennyt kuinka pelkäsin, sä että vertaisit mua muihin, mutta näin, mä syliin toisen sua työnsin sylistäin. Ehkä joku toinen biisi olisi ekoilla treffeillä parempi ennusmerkki. Olen juuttunut johonkin kummalliseen välitilaan, jossa en oikein erota tanssia todellisuudesta. En voinut välttyä ajattelemasta, etten koskaan riittäisi ihmiselle, joka hengittää tanssia. Voitte uskoa, ettei rakkauselämäni kukoista.

Tangotunti odottaa. Vaikka sitä ei joka paikassa sovi sanoa, en juuri nyt pistä pahakseni, että pääsen hetkeksi syliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti