torstai 21. helmikuuta 2013

Vastustuskykyä

Korkeammat voimat ovat päättäneet, että olisi aika lopettaa turhanaikainen jaarittelu. Olen useampaan kertaan kirjoittanut tänne tekstiä, mutta en ole saanut niitä julkaistua. Missä lie vika. Mutta yltiöpositiivisena (hahhahhaa) ihmisenä kokeilen vielä.

Päivystän tällä viikolla. Inhoan sitä. Olen huono reagoimaan asioihin nopeasti ja se nyt kuitenkin olisi päivystyksen tarkoitus. Minä olen enemmän hitaan elämän kannalla. Tosin luultavasti vain siitä syystä, että kun ihminen on varustettu näin pitkillä piuhoilla, ei kertakaikkiaan voi elää muuta kuin hidasta elämää.

Olen vaihteeksi flunssassa. Alan epäillä, että minussa on jotain vikaa. Siis jotain muutakin kuin niitä ilmeisiä vikoja. Lääkäriin ei kuitenkaan huvita mennä. Ensi kuussa on terveystarkastus, siinähän se asia hoituu samalla. En tosin saanut lapsukaiselta vatsatautia, joten jonkinlainen vastustuskyky minulla kuitenkin on. Tai ehkä tätä ei pitäisi sanoa. Huomisen vietän sitten vessan lattialle oksennellen. Niin siinä yleensä käy, jopa optimistille.

torstai 7. helmikuuta 2013

Käsipäivää ja kuoriperunoita

Opetin yhtenä iltana poikaani sanomaan käsipäivää. Poika ojensi terhakasti kätensä ja sanoi: "Käsipäivää!". Totesin, että riittää, kun ojentaa käden ja sanoo päivää. Poika ojensi taas hyvin reippaasti töppösensä ja sanoi iloinen hymy kasvoillaan: "Käsipäivää!". Toistimme tätä muutaman kerran, kunnes totesin (mielessäni), että käsille meni tämäkin homma.Tässä on syy, miksi en ole opettaja. Saan ehkä ihmisen oppimaan, mutta vääriä asioita.

Epäonnistuneen opetustuokion muistin, että en ole vielä opettanut lapsiani kuorimaan perunoitakaan. Meillä kun ei koskaan syödä kuoriperunoita. Eikä paljon minkäänlaisia perunoita. Mutta luin jostain lehdestä haastattelun, jossa tiukan näköinen opettaja sanoi, että kyllä vanhempien pitäisi opettaa lapsensa kuorimaan perunansa. Heti iski hirveä syyllisyys. En todellakaan ole opettanut heitä kuorimaan perunoita. Syödäänkö missään edes kuoriperunoita? Mitä ne kumiperunat sitten ovat, joista kaikki aina valittavat? Tuskin on niissä kuorta nähtykään. No, ehkä minä heidät kuitenkin opetan kuorimaan omat pottunsa ja vaikka vierustoverinkin, jos niikseen tulee. Vaihdamme kuitenkin opetuspaikkaa, käsipäivää kun harjoittelimme vessassa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Luovasti huono omatunto

Taisin joku aika sitten mainita, että kirjoitan taas runoja. No, sitä kesti ehkä kaksi viikkoa. Nyt ei taas tule mieleen mitään. Täytyy varmaan odottaa, että Vain elämää-sarjasta tulee uusi kausi. On tämä nyt surkeata, että luovuus on kiinni jostain tv-ohjelmasta, jossa ihmisten pääasiallinen tehtävä on itkeä. Voisin tietysti kokeilla itkeä itse, sillä voisi myös olla jotain vaikutusta. Useimmiten sillä on kyllä lähinnä turvottava vaikutus. Silmät ummessa ei voi edes kirjoittaa. Ajatella tietysti voi. Mutta sen toiminnan lopputulokset tiedetään, joten jätän suosiolla ajattelun muille ihmisille.

En ole viime aikoina paljon maalannutkaan. Juuri kerroin jollekin ihmiselle olevani luova ja heti tuli huono omatunto. Voiko sanoa itseään luovaksi, jos ei luo mitään? Voiko siihen ripustautua vielä vuosia sen jälkeen, kun on viimeksi tehnyt jotain luovaksi määriteltävää? Ja mikä nyt sitten oikeastaan on luovaa? Kyllä lastensuojelussakin aika luova saa olla, varsinkin nykypäivänä, kun ongelmia riittää mutta palvelujen piiriin pääsevät harvat ja valitut. Että olen minä luova. Olenpa hyvinkin. Ja tässä vielä yksi maalaus osoituksena ajasta, jolloin olin hiukan enemmän luova kuin nyt.



perjantai 1. helmikuuta 2013

Taantumista

Tarvitsisin kipeästi lisäkoulutusta. Törmäsin nimittäin tänään tilanteeseen, jossa olen ollut monta kertaa ennenkin. Juttelin erittäin viehätysvoimaisen miehen kanssa ja oma älykkyysosamääräni tippui jonnekin kolmosen paikkeille. Ei se kovin korkea ole muulloinkaan, joten ulkopuolisesta saattaa vaikuttaa siltä, ettei ero ole kovinkaan merkittävä. Mutta minulle se on. En saa ensimmäistäkään järjellistä lausetta aikaiseksi ja voi hitto, kun se on noloa. Siinähän nyt tietysti haluaisi näyttää itsestään parhaimmat puolensa ja saa aikaiseksi pelkkää alkeellista mölinää. Jos joku tietää, mistä saisi koulutusta "Näin keskustelet puoleensavetävän ihmisen kanssa vaikuttamatta imbesilliltä", niin vinkatkaa heti minulle. Todella, todella tarvitsen sitä.