keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kopissa

Jouduin lipsumaan sovituskopittomuudesta. On kuitenkin hetkiä, jolloin periaatteistaan on parempi luopua. Niitä hetkiä on usein. Olen luopunut kaikista periatteistani vähintäänkin kerran. Joistakin toistuvasti. Onneksi niitä voi aina keksiä uusia, ehkä vähän helpommin elävään elämään sopivia.

Päädyin siis sovituskoppiin, vaikka makkaroissani ei ole vielä tapahtunut merkittävää hupenemista. Mummon viimeinen matka vaatii kuitenkin jotain muuta kuin lähes puhki nuhjaantuneet mustat housut. Ostin mustan mekon. Sitä voi hautajaisten jälkeen käyttää töissä ja missä vaan. Paitsi etten käytä mekkoja missään. Mutta saatan opetella.

Vatsamakkarat eivät ole kuitenkaan saaneet olla ihan rauhassa, vaikka niin voisi luulla. Olen vetänyt ahkerasti zumbaa, sitä flat abs-ohjelmaa. Se on ihan älyttömän tehokas, olen sitä nimittäin joskus ennenkin tehnyt. Sittemmin tuhosin tulokset hampurilaisilla ja leivoksilla. Nyt olen kuitenkin taas veivannut niin, että on ihme, jos ei jotain tapahdu. Varmuuden vuoksi otin aloittaessani mitat, koska peili näyttää mitä sattuu, ihan riippuen siitä, mikä pääkopan tilanne milloinkin on. Luulisi, että peili aina näyttää juuri sen, mitä sille tarjoaa, mutta näinhän se ei todellakaan ole.

Vielä on pari viikkoa aikaa treenata ahkerasti, sen jälkeen täytyy keksiä keino pitää liikunta paremmin arjessa mukana työn ja muiden velvollisuuksien ohessa. Epäilemättä se onnistuu, jos sitä oikein kovasti haluaa. Siitä halusta vaan ei aina tiedä. Se kun voi hävitäkin.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Tarpeeton

Olen viidettä päivää tarpeeton. Toisin sanoen lomautettu. Se ei liiemmin haittaa, olen ottanut tämän kyllä ihan lomana. Ei kerrota kenellekään. Kaksi päivää vielä ja sitten alkaa ihan oikeakin loma.

Pari ensimmäistä lomautuspäivää olin pahalla tuulella. Olin puhkipoikkiväsynyt, kireä ja rasittava. Minua otti suunnattomasti päähän, että kauan kaivattu vapaa oli koittanut, enkä keksinyt yhtään hyvää syytä nousta sängystä ulos. Kun pitäisi liikkua, nauttia, iloita ja rentoutua! Kun kerrankin on aikaa tehdä kaikkea! Ja minä makasin sängyssä ja toivoin, että lapset unohtavat minun olevan olemassa.

Sitten tajusin, että takana on tiukka työputki. Takana on kaikkien aikojen vaikein talvi sairastelukierteineen. Ihme olisi, jos olisin virkeä ja hyväntuulinen. Vapaan tarkoitushan lienee nimenomaan levätä ja ladata akkuja. Niinpä aloin laiskotella oikein luvan kanssa, eikähän se sitten kauan huvittanutkaan. Nyt olen jo vähän vähemmän kireä, vähän enemmän rento. Tästä onkin hyvä aloittaa oikea loma, kun on jo lomautuksen aikana ehtinyt karistella pahimmat kiireet ja ahdistukset kintereiltä. Aion minä silti laiskotella jatkossakin. Mahdollisimman paljon.