keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kaikki tärkeä

Pahin hässäkkä on takana. Poden vaihteeksi lamaannusta. Ruokin lapset noutotiskin ruualla, onneksi he rakastavat grillattua broileria. Eivät he tiedä, että herkkuruokaa tarjoillaan siksi, ettei äiti jaksa. Äiti jaksaa kuitenkin silitellä ja rapsuttaa, ehkä se on tärkeämpää. Äiti jaksaa myös katsella kasvavaa rojuröykkiötä olohuoneen lattialla, eikä ahdistu siitä nyt. Ahdistuu ehkä joskus myöhemmin, ja siivoaa. Kevätjuhlassa äti aikoo kuitenkin hiljentyä kuuntelemaan suvivirttä, ehkä laulamaankin. Ja äiti tietää, että kaikki tärkeä on kuitenkin siinä, sotkusta ja väsymyksestä huolimatta.



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ahdistusta


Poden pahanlaatuista ahdistusta liiallisesta aktiivisuudesta sekä oikeassa elämässä että mielikuvitussellaisessa. Olen päätynyt parisuhteenomaisiin vääntöihin olematta parisuhteessa, mikä ärsyttää suunnattomasti. Sille on laitettava piste, mieluiten pian. Sitten on kaikenlaista hässäkkää: synttäreiden valmistelua, työkiireitä, auton katsastusta/huoltoa/renkaiden vaihtoa, koiran kouluttamista (voi apua) plus kaikki se normiarki. En saa aikaiseksi mitään, kun ajattelen etten selviä. Aina olen selvinnyt, ihan samanlaisista hässäköistä sata kertaa, mutta ei nyt siltä tunnu. Tekisi mieli kaivautua peiton alle ja odottaa, että kevät (tai elämä) menisi jo ohi.

Sosiaalista kanssakäymistä on viime aikoina ollut myös runsain mitoin, ihania tapaamisia ja yhteisiä hetkiä, naurua ja iloa, mutta nyt huomaan ahdistuvani ihmisistäkin. Olisi aika taas vähän erakoitua, mutta juuri nyt ei onnistu. Eikä vielä pitkään aikaan. Ehkä vain vedän henkeä, pitkään ja hartaasti (tuhat kertaa) ja allakoin itselleni yksinäisen viikonlopun johonkin hamaan tulevaisuuteen. Ja toivon, ettei siihen mennessä pää räjähdä. Toisaalta, ei sieltä paljon ulos tule.